Eija Eronen
Asiantuntija, yhteiskuntatieteiden maisteri, väitöskirjatutkija
Laadulliset tutkimusmenetelmät, äitiys ja vanhemmuus, vertaisuus, vertaisryhmätoiminta, vertaistuki, kokemusasiantuntijuus
+358 44 7000 012 eija.eronen@e2.fi- Tutkimushankkeiden toteuttaminen ja koordinointi
- Asiantuntijapalvelut (alustukset, kirjoitukset, haastattelut)
Eija Eronen on asiantuntija E2 Tutkimuksessa. Hän työskentelee erityisesti tutkimushankkeiden toteutuksen parissa. Erosella on vahva kokemus hanketyöstä ja tutkijan tehtävistä erilaisissa projekteissa. Akateemiselta taustaltaan Eronen on sosiaalipolitiikan tutkija.
Eronen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2014. Ennen siirtymistään E2 Tutkimukseen hän on työskennellyt Tampereen yliopistolla tutkimus- ja opetustehtävissä. Erosen valmisteilla oleva väitöstutkimus käsittelee toimijuutta äitien vertaisryhmässä.
”Minulle on tärkeää, että tutkimus muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi. Työ E2 Tutkimuksessa antaa minulle vahvat edellytykset yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon tuottamiseen.”