K-ryhmän, Elintarviketeollisuusliiton ja e2 Tutkimuksen yhteishanke selvittää: Mikä teki Nyhtökaurasta onnistuneen startupin?
e2 Tutkimuksessa on käynnistynyt hanke, jossa tutkitaan moninkertaisesti palkitun Nyhtökauran kehitystarina. Vastuullisena tutkijana hankkeessa on elintarviketieteiden tohtori Reetta Kivelä, joka aloitti e2 Tutkimuksessa vuoden alussa.
Hankkeessa toteutetaan monitieteinen tutkimus siitä, mitkä tekijät vaikuttivat elintarvikealan startupin onnistumiseen. Työssä kartoitetaan yhteiskunnallista toimintaympäristöä, eritellään menestystekijöitä ja Nyhtökauran heijastusvaikutuksia ruokakeskusteluun, elintarvikealan innovaatioihin ja yrittäjyyteen.
Tutkimustietoa voidaan hyödyntää työssä kilpailukyvyn, tasa-arvoisten yrittämisen mahdollisuuksien ja kestävän kehityksen hyväksi.
Tutkimuksen avulla saamme laajemman ymmärryksen siitä, mitkä tekijät vaikuttivat ilmiön syntyyn ja hahmotamme, millaisin ehdoin elintarvikealan startupilla voi olla onnistumisen edellytyksiä”, kertoo e2 Tutkimuksen tutkija Reetta Kivelä, joka tunnetaan Nyhtökauran kehittäjänä.
Tutkimus valmistuu vuoden 2020 aikana. Työtä rahoittavat K-ryhmä, Elintarviketeollisuusliitto ja e2 Tutkimus. Lisäksi rahoitushakemus on jätetty työ- ja elinkeinoministeriöön.
Monitieteinen e2 Tutkimus tunnetaan tutkimushankkeista, joissa on mukana kumppaneita eri aloilta. Tuotamme tietoa, joka hyödyttää yhteiskuntaa ja auttaa kehittämistyössä. Niin tälläkin kertaa. K-ryhmän ja Elintarviketeollisuusliiton tuki tälle tutkimukselle on erittäin tärkeää”, e2 Tutkimuksen johtaja Karina Jutila kertoo.
Lisätietoa:
ETT Reetta Kivelä, tutkija, e2 Tutkimus, puh. 040 6690 824,reetta.kivela@e2.fi
YTT Karina Jutila, johtaja, e2 Tutkimus, 050 5515 361,karina.jutila@e2.fi