Tänään julkaistiin Varman toimitusjohtajan ja E2 Tutkimuksen hallituksen puheenjohtajan Risto Murron kirja Miksi Suomi pysähtyi?. Risto avaa itsekriittisestikin keskustelua siitä, millainen ratkaisijan paikka on yritysten omistajilla ja johdolla. ”Tarvitaan viisaampia yritysjohtajia ja hallituksia”, Risto tiivisti kirjan esittelypuheenvuorossa. Kapitalistin päätä ei ole syytä vain silitellä.

Viisauden vaatimus jäi mieleeni keskustelusta Otavan tiloissa. Onko Suomessa tarpeeksi teräviä ja harkintakykyisiä johtajia päättämään esimerkiksi siitä, minne t&k-panokset kohdennetaan ja miten julkisen sektorin palvelujen tuottavuutta parannetaan? Monet ratkaisut ovat yhä suomalaisten omissa käsissä. Kaikki ei ole kiinni siitä, mitä kiinalaiset tekevät tai millaisia tukiaisia muut EU-maat ottavat käyttöönsä.

Tohtoreiden määrä tai t&k-menojen taso ei ole itseisarvo, vaan pienessä maassa on pakko kysyä, mitä satsauksilla voidaan saada aikaan ja miten. Vihreän siirtymän osalta kirjassa annetaan kiitosta energiasektorille, joka on urakoinut ilmastonmuutoksen hillinnässä. Myös metsäteollisuudella on tärkeä merkitys Suomelle. Biomateriaaleja tarvitaan maailmalla.

Risto myöntää, että vihreän siirtymän isojen teollisten investointien ensimmäinen aalto meni Suomelta ohi. Surkealta näyttää, jos – ilman riittävän viisasta ja kyvykästä johtamista ja omistamista – Suomi jäisi maaksi, jossa on kaivannaisia ja muita arvokkaita raaka-aineita ja niiden alkupään jalostusta, mutta korkea lisäarvo valuisi muualle. Bulkkimaa ei ole vahva.

Talouskasvu ja elintason nostaminen eivät ole kiistattomia teemoja Suomessa. Lauseet kirjan lopussa auttavat ymmärtämään talousajattelun yhteiskunnallista kehikkoa: ”Arvelen, että talouskasvun ja elintason nousun hiipuminen vaikuttavat syvällisesti nykyisiin nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Tuntuu, ettei maailma mene eteenpäin ja se on täynnä riskejä. (…) On helpompi olla rohkea yhteiskuntana, kun tiedämme, että olemme joka tapauksessa kasvussa. Suomi teki suurimmat yhteiskunnalliset investointinsa silloin, kun väestö oli nuorta ja työvoima kasvoi.”

Kulutuskriittisille, ympäristötietoisille suomalaisille kirjan viesti voisi olla se, että luomalla talouskasvua (kestävästi), meidän on mahdollista päättää itse ja yhdessä, mitä ovat 2030-luvun yhteiskunnalliset investoinnit. Ilman pelimerkkejä olemme sopeutujan ja alistujan roolissa näivettyvässä, polarisoituneessa Suomessa.

Karina Jutila