Yhdysvaltain vaalit olivat demokratiaa konkreettisimmillaan: ehdokkaita, kampanjointia, puheita, kommentointia ja viimein vaalipäivänä äänestämistä. Teknisen suorittamisen rinnalla arvot, intohimot ja valtapyrkimykset olivat koko maailman katseltavina.

Some-keskusteluissa presidentinvaalien lopputulos on kuitattu demokratian voitoksi. Sitä se olikin: kiistaton tulos saatiin aikaan. Demokratiaa arvioitaessa työkalupakissa on kuitenkin oltava enemmän välineitä. Konkretisoin asiaa muutamalla vertailulla Suomeen.

Meillä on runsaat neljä miljoonaa äänioikeutettua – vaalit tapahtumana on näppärä järjestää. Käytännössä koko aikuisväestö osaa lukea (vaikka lukutaito heikkenee), ja ihmiset voivat helposti hankkia tietoa äänestyspäätöksen tueksi.

Yhdysvalloissa lukutaito kattaa alle 80 prosenttia aikuisista, ja heistäkin monen lukutaito on puutteellinen. Lukutaidottomien määrä lasketaan kymmenissä miljoonissa. Lukutaidottomuus ja muu huono-osaisuus rajaavat ihmisen mahdollisuuksia kaikilla elämänalueilla. Myös huijatuksi tulemisen riski kasvaa, kun perustaitoja puuttuu. Tämä heijastuu vaaleihin.

Toinen iso ero suomalaisessa ja amerikkalaisessa demokratiassa on rahan rooli. Yhdysvalloissa politiikan ohjausvoimaa on valunut huippurikkaille, jotka voivat tuosta vaan antaa itse tai koota kavereiltaan satoja miljoonia dollareita. Rahoittajien intressit näkyvät ja tuntuvat.

Poliittiset oikeudet tarjoillaan kaikille molemmissa maissa, mutta Washingtoniin verkostoituneen miljardöörin ja tucumcarilaisen taksikuskin roolista vaaleissa on absurdia edes puhua yhtä aikaa. Suomessa miljonääri pistäytyy samaan S-Marketiin kuin rahvas, ja järeintä hänen taustavaikuttamisen keinoissaan ovat keskustelut poliitikkojen kanssa.

Kolmas iso ero Suomen ja Yhdysvaltain välillä on vihanpito. Suomessa politiikka herättää vihantunteita entistä enemmän (siitä kerromme katsauksessa tiistaina), mutta meillä aggressiivisuus ja viha eivät turmele yhteiskuntaa. Se voi olla edessä, jos sivistystaso laskee täälläkin, kansalaisten luottamus toisiinsa ja instituutioihin romahtaa ja politiikka kaksinapaistuu kivikoviin blokkeihin.

Suomen ei kannata seurata Yhdysvaltoja siinä, miten oikeusvaltiota ja demokratiaa haastetaan sisältä päin nimekkäimpien poliitikkojen voimin. Ulkoisten uhkien aikana Suomi ei kestä valtiona, jos heikennämme sitä itse.

Päätoimittaja Markku Mantila muistuttaa (HS 4.11.), miten informaatiosodalla ”halutaan nakertaa kansallisia traditioitamme, myrkyttää ilmapiiriä, horjuttaa kansanvallan ja oikeusvaltion ydintä – lyhyesti: hämmentää”.

Suomea ja valtaosaa muusta Euroopasta pidetään Yhdysvaltojen tavoin läntisinä demokratioina, mutta käytännössä erot maiden välillä ovat isot. Se, että olemme samassa perhepiirissä, ei tarkoita, että toisen perässä kannattaa kävellä kuilun reunalle.

Karina Jutila