Kahvi meinasi jäädä kuppiin, kun luin puolustusministeri Antti Häkkäsen syntymäpäivähaastattelua (HS 14.1.) Ministeri sanoi: ”Ja Ukraina on vain nyt koepallo, jossa testataan loppuuko demokratioilla resilienssi puolustaa näitä arvoja.”

Häkkänen muistutti, että Ukraina-sota on vain yksi palanen Venäjän pyrkimyksiä. Arvio jatkui: ”Tässä on tulossa vähintään kylmän sodan tyyppinen vastakkainasettelu. Se, että johtaako tämä vielä rajumpaan, niin voi olla, että kaikkea ei ole nähty vielä.”

Puolustusministeri kuuluu siihen kouralliseen poliitikkoja, jotka saavat kaiken haluamansa turvallisuustiedon. He eivät puhu näppituntumalla suljetuissa keskusteluissa, eivätkä ainakaan mediassa.

Ihmettelen, että haastattelu ei herättänyt keskustelua. Nykyisessä uutistuuttauksessa ei ilmeisesti pysähdytä edes silloin, kun tietoa suorastaan hierotaan lukijan kasvoihin.

Tulkitsen lausunnon niin, että Suomessa on syytä ajatuksellisesti ja toiminnallisesti varautua siihen, että Suomi tai joku muu Venäjän naapurimaa voi tosiasiallisesti olla seuraava aggression kohde, ja edessä voi olla rajumpaa kuin kaapelirikot, rajojen härnäys ja trollaus. Ministeri ei käyttänyt sanaa sota, mutta luin rivien väleistä viestin vakavasta vaarasta.

Suomessa on viime vuodet rakenneltu antaumuksella sisäisiä jakolinjoja, vastakkainasetteluja ja ruokittu kulttuuria, jossa tietoa, mediaa ja muita instituutioita kyseenalaistetaan vastuuttomasti. Olemme opetelleet inhoamaan itsestämme poikkeavia ihmisiä ja heidän ajatuksiaan aina, kun siihen on mahdollisuus. Lopputuloksena on huono ilmapiiri ja voimistunut epäluottamus toisiimme.

Jos Häkkäsen viesti otetaan tosissaan, kannattaa miettiä millainen yhteiskunta Suomen kannattaa olla – heikkenevä vai vahvistuva? Kuumana aikana ei ole tulitikkuleikkien aika.

Karina Jutila