”Kuulemme eri paikkakunnilta, että ruoka-avussamme vierailee nuoria ja jopa alakouluikäisiä lapsia yksin ilman aikuista. Heillä on silmin nähden nälkä.” Näin kertoi Suomen Punaisen Ristin ruoka-avun suunnittelija Eveliina Yli-Rahnasto Ylen uutisessa tällä viikolla.

Suomen Punaisen Ristin mukaan sosiaaliturvan leikkaukset ovat lisänneet ihmisten asiointia ruoka-avussa. Eniten avun tarve on lisääntynyt opiskelijoilla, työttömillä ja lapsiperheillä. Moni on turvautunut nyt ensimmäistä kertaa apuun. Tiedot perustuvat järjestön kyselytutkimukseen, johon vastasi 700 ruoka-avun asiakasta.

Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Aino Sarkia kuvaa Iltasanomissa lapsiperheiden tilannetta seuraavasti: ”Jos jääkaappi oli aikaisemmin tyhjä pari päivää ennen tilipäivää, nyt se saattaa olla jo viikkoa tai kahta ennen sitä.” Leikkausten lisäksi arjessa näkyy kustannustason nousu.

Avustusjärjestö Hopen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo samassa jutussa, miten alaikäiset nuoret toivovat joululahjakeräyksen kautta entistä enemmän arjen perustuotteita, kuten sukkia ja alusvaatteita. Todellisuutta on sekin, että lapsi toivoo lohta ja perunamuusia.

Kun Suomessa kerrotaan 2020-luvulla nälkäisistä lapsista, kaikkien aikuisten pitää pysähtyä. Nälkäinen lapsi ei ole vain ruoka-avun ammattilaisten, sosiaalityöntekijöiden tai seurakuntien huoli. Se on meidän yhteinen häpeämme.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb tiivisti tällä viikolla puheessaan Maanpuolustuskurssiyhdistykselle, että puolustuksemme perustuu pitkäjänteiseen suunnitteluun, tiiviiseen harjoitteluun, yleiseen asevelvollisuuteen, korkeaan maanpuolustustahtoon, resilienttiin yhteiskuntaan ja kansainväliseen yhteistyöhön. Asiasta on helppo olla samaa mieltä.

Silti on kysyttävä: Jos rauhan oloissa emme pysty huolehtimaan kaikista lapsistamme ja suljemme korvat huono-osaisuudelta, kuinka resilientti yhteiskunta olemme kriisin oloissa?

Karina Jutila