Tänään kerrottiin, että europarlamentaarikko Li Andersson on uuden Käänne-festivaalin keulakuva (HS 5.12.). Tammikuussa järjestettävän tapahtuman idea on hyvä. Kaikille avoimessa keskustelufoorumissa tunnistetaan yhteiskunnan muutostarpeet, kestävyysajattelun välttämättömyys ja se, etteivät uudet ideat synny eduskunnassa.

Kävin viikonloppuna Didrichsenin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa. Valokuvat museon seinällä muistuttivat, miten menneinä vuosikymmeninä poliitikot kävivät tiivistä vuoropuhelua taiteilijoiden ja kirjailijoiden kanssa.

Anderssonin tapahtumassa on sama ajatus: se yhdistää kulttuuria ja politiikkaa, kokoaa yhteen erilaisia ihmisiä ja antaa tilaa uusille ajatuksille. Hesarin jutussa kysyttiin, onko mahdollista löytää yhteinen sävel nykyistä hallituspolitiikkaa kannattavien kanssa.

Toivottavasti europarlamentaarikon ideaan suhtaudutaan ennakkoluulottomasti. Suomea ja Eurooppaa vaivaa pahanlainen älyllinen laiskuus, yhteistyökyvyttömyys ja saamattomuus. Päättäjät jakautuvat karkeasti kahteen ryhmään: niihin, jotka eivät uskalla tehdä mitään (kuten Saksassa) ja niihin, jotka tekevät, mutta joilta puuttuu kyky saada näkemyksilleen laajaa tukea ja yhteistyön voimaa.

Näin itsenäisyyspäivän aattona soisi viimein löytyvän Suomeen uusi vaihde, jossa päättäjät eivät rakentaisi muureja, vaan ojentaisivat kättä toisilleen ja kantaisivat yhdessä vastuuta siitä, että tässä maassa on hyvä elää.

Tällä hetkellä Suomesta puuttuu rohkeutta, ja pikku asioissa puuhailu on liian monen päätehtävä. Erityisesti politiikan ja talouden instituutioiden suojissa olevan harvalukuisen eliitin pitäisi sanoilla ja teoilla viedä Suomea kurjistumisen tieltä pois. Kansalaiset lähtevät urakkaan mukaan, jos tekemisessä on kokonaisidea ja valinnat kytkeytyvät kansakunnan historiaan, arvoihin, arkielämän huoliin ja maailmantilanteeseen.

Todennäköisesti Anderssonin tapahtumaideaa väheksytään ja leimataan matalaotsaisesti. Ehkä Jussi Herlinin ja Matti Vanhasen kaltaiset nimet kuitenkin kannustavat paikalle ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet riitelyyn ja epä-älyllisiin poliittisiin argumentteihin. Huoli Suomesta voisi yhdistää.

Karina Jutila