Mutta mitä on vakaa ja arvokas käytös? Näin kysyi toimittaja Marko Junkkari Helsingin Sanomien (2.10.) jutussa, joka käsitteli täysistuntojen välihuutojen tasoa. Kansanedustaja Jenna Simulan (ps) ”saisiko arabiaksi saman” -välihuuto Antti Lindtmanin (sd) puheenvuoron aikana on helppo kuitata ”tulin väärinymmärretyksi” -selityksellä. Kun juttelee eduskunnassa työskentelevien kanssa, selitys jää vajaaksi. Kahinoissa on kyse yleisemmästä työkulttuurin alamäestä.

Eduskunnan ilmapiiri on muuttunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Päätalon remontti ja väistötiloissa työskentely pahensivat tilannetta – edustajat enemmän väistelevät toisiaan kuin rakentavat ystävyyksiä yli rajojen. Tämä näkyy työn laadussa.

Näyttävät poliittiset kiistat käytiin ennen istuntosalissa, vähemmän näyttävät valiokunnissa, ja kaikkia kiistoja soviteltiin palavereissa, joissa istuivat edustajat eri eduskuntaryhmistä. Välillä sovittelua delegoitiin ryhmäkanslioiden asiantuntijoille. Monta asiaa hoidettiin ihmisten kesken ilman suurempaa protokollaa – välillä kahvin ääressä, välillä Bottalla oluella.

Eduskunnan toinen varapuhemies Tarja Filatov (sd) arvioi Hesarissa, että kollektiivinen ajattelu ja eduskuntapuolueiden keskinäinen yhteistoiminta ovat viime vuosina vähentyneet eduskunnassa.

Kun epäluuloa riittää enemmän kuin yhteistyöhalua, lopputulos näkyy jo eduskunnasta ulospäin. Tympeät huutelut eivät nosta edustajien arvoa, eikä harkintakyvystä voi antaa korkeita pisteitä.

Äänestäjien pitäisi vaatia edustajilta asiallista käytöstä, korkeaa työmoraalia ja konkreettisia näyttöjä siitä, miten he ylimpinä poliittisen vallan käyttäjinä vievät Suomea eteenpäin. Ilkikurinen huutelu ja someröyhistely eivät kuulu suomalaiseen työelämään – miksi niiden pitäisi olla osa työtä, jossa kannetaan arvokkainta vastuuta Suomesta.

Karina Jutila