Blogit

-

Osataanko työelämässä hyödyntää eri-ikäisten vahvuuksia?

Työelämä ja osaajapula, Blogi

Suomalainen viettää suuren osan elämästään samassa lokerossa ikätovereidensa kanssa, erillään muista ikäryhmistä: elämän alkutaipaleella päiväkodissa, perus- ja toisen asteen koulutuksessa sekä mahdollisesti jatko-opinnoissa. Loppukaarteessa moni löytää paikkansa hoivakodista tai muuten palveluiden ääreltä.

Työelämässä sen sijaan kohtaavat niin nuoret aikuiset, keski-ikäiset kuin varttuneemmat tekijät. Yhä useampi myös jatkaa työelämässä entistä pidempään. Vuosien 1990 ja 2018 välillä 55–64-vuotiaiden työllisyysaste nousi noin 20 prosenttiyksikköä. (Tilastokeskus 2022). Työpaikoilla on siis entistä moninaisempi kattaus ihmisiä eri elämäntilanteissa.

Syntyvyyden laskiessa työurien pidentämisestä on tullut välttämättömyys nykyisenkaltaisten julkisten palveluiden ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi. Ennusteiden mukaan tulevaisuudessa entistä pienempi joukko huolehtii työelämän ulkopuolella olevista (Tilastokeskus 2021).

Tutkimukset antavat kuitenkin viitteitä siitä, että Suomella on parantamisen varaa uran eri vaiheessa olevien kiinnittämisessä työelämään ja ikäryhmien vahvuuksien hyödyntämisessä. Nuoret ovat kuormittuneita ja ovat vaarassa uupua jo varhaisessa vaiheessa. Varttuneemmat taas ovat huolissaan omasta asemastaan työmarkkinoilla ja pelkäävät jäävänsä sivuun ikänsä vuoksi. (Esim. Haikkola & Myllyniemi, toim. 2020; Simonen ym. 2021Työ- ja elinkeinoministeriö 2022).

On tarpeen selvittää, millaiset toimintamallit tukevat eri-ikäisten ainutlaatuisen osaamisen ja kokemuksen hyödyntämistä työpaikoilla. Pahimmillaan ikäryhmät saattavat kokea toisensa kilpailijoina työelämässä (Simonen ym. 2021), mutta parhaimmillaan arjen kohtaamiset ja yhteistyö voivat synnyttää uusia innovaatioita, lisätä hyvinvointia ja vahvistaa työyhteisöä (Yle 2023). Epävakaina aikoina tiivis, yhteen hiileen puhaltava työporukka voikin olla ratkaiseva menestystekijä vaikeuksien selättämisessä.

Lisäksi kilpailu osaajista kovenee työmarkkinoilla koko ajan. Jo nyt monet työnantajat houkuttelevat tekijöitä organisaatioihinsa erilaisten kannustinten avulla (Seville 2016King ym. 2016). Siksi onkin tärkeää varmistaa, ettei yhdenkään ikäryhmän työpanosta heitetä hukkaan, vaan työpaikan käytännöt tukevat työelämässä pärjäämistä ja työhön kiinnittymistä. Työelämä ja hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee jokaisen työpanoksen.

Työelämän hyviä käytäntöjä etsitään Tulevaisuuden Suomen tekijät -tutkimuskokonaisuuden toisessa osiossa Sukupolvien yhteinen panos – hukkaan vai käyttöön?. Aineistoa kerätään havainnoimalla työpaikkojen arkea ja haastattelemalla eri-ikäisiä tekijöitä työpaikoilla. Tavoitteena on löytää laajasti hyödynnettäviä toimintamalleja, joilla voitaisiin ratkaista osaajapulan aiheuttamia ongelmia ja samalla ehkäistä työelämän eriarvoistumista.

*****

Blogikirjoitus on julkaistu alun perin Tulevaisuuden Suomen tekijät -tutkimushankkeen verkkosivuilla

Tulevaisuuden Suomen tekijät -tutkimushanketta toteuttaa E2 Tutkimus ja sitä rahoittavat Ammattiliitto Pro, Hyvinvointiala HALI, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, oikeusministeriö, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Rakennusteollisuus RT, STTK, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK, Teollisuuden palkansaajat TP ja Työeläkevakuuttajat TELA.

Kirjoittajat

Aino Heikkilä

Aino Heikkilä

Kehityspäällikkö, yhteiskuntatieteiden maisteri

Työelämän ja työyhteisöjen kriisinkestävyys, sosiaalinen ja kulttuurinen moninaisuus, etnografia ja menetelmien yhteiskäyttö, toimintamallien kehittäminen

+358 44 3028 727 aino.heikkila@e2.fi
Katso koko profiili

Sinua saattaisi kiinnostaa