Komitean tämän vuoden kokouksessa Roomassa 9.-13. lokakuuta keskusteltiin muun muassa metsien merkityksestä ruokaturvan tuottajana sekä siitä, millaiset ruokajärjestelmät voivat parhaiten varmistaa hyvän ruokaturvan ja ravitsemuksen kaikille. Kokousedustajia puhuttivat myös naisten asema ruuan tuottajina ja maaseudun ja kaupungin vuorovaikutus. Jälkimmäinen on tuttu teema myös viime viikkojen suomalaisesta keskustelusta.

Komitean päätökset ja suositukset eivät sido osallistujia, mutta antavat aineksia kansallisten politiikkojen ja toimenpiteiden suunnitteluun.

Onko viikon mittaisella jättikokouksella merkitystä? Ehkä on niin, että kokous tarvitaan eri taustaisten ihmisten kohtauttamiseen, mutta tärkein työ tapahtuu ennen ja jälkeen. Maat, maaryhmät ja muut toimijat valmistautuvat viikkojen, jollei kuukausien ajan. Puheenvuoroja ja kannanottoja viilataan ja perehdytään tausta-aineistoihin. Ja kokouksen jälkeen mietitään, mitä jäi käteen ja mitä tästä voisi omassa maassa tai taustayhteisössä soveltaa.

Kokous on myös kansainvälisen diplomatian voimainponnistus, kun hyvinkin eriäviä näkemyksiä myllytetään yhteisiksi suosituksiksi.

Varsinaisen kokousrupeaman lisäksi liki 60 sivutapahtumaa valaisi ruokakysymyksiä eri näkökulmista. Kansalaisyhteiskunta kantoi huolta siitä, että maailman maatalouskemikaalien tuotanto ja kauppa ovat yhä harvemmissa käsissä. Tutkimuslaitokset valottivat mahdollisuuksia vähentää lihantuotannon kasvihuonekaasupäästöjä, ja FAO puhui maatalouden vaikutuksesta metsien häviämiseen.

e2:n edustajana minua ilahdutti hyvin tehty taustapaperi ruokajärjestelmistä ja aiheesta käyty keskustelu. Ruokajärjestelmän kokonaisuutta oli onnistuttu palastelemaan osiin niin, että siitä löytyy tarttumakohtia erityyppisten ruokaongelmien ratkaisemiseen. Ja hyvä havainto oli myös, että Suomessakin vallitseva moderni ruokajärjestelmä ei ehkä olekaan paras mahdollinen, koska sekin tuottaa ruokaongelmia, nimittäin ylipainoa ja liikalihavuutta.