Eat Lancet, WWF, Sitra ja moni muu on viime aikoina antanut suosituksia ilmastomyönteisestä syömisestä. Niissä lähdetään liikkelle kulutuksen kärjellä: miten päästöt vähenisivät omaa lautasta koskevilla valinnoilla.

Arviot ja laskelmat perustuvat siihen, että ruuan alkutuotannossa, prosessoinnissa ja kaupassa syntyy tietty määrä päästöjä. Toisista tuotteista enemmän, toisista vähemmän.

Laskelmien mukaan ruokatuotteiden elinkaarisista päästöistä suurin osa syntyy alkutuotantovaiheessa. Kotieläinten aiheenvaihdunta, lanta, lannoitteet, peltomaan käsittely ja lisäpellon raivaus tuottavat tietyn määrän päästöjä, jotka jyvitetään ruuaksi päätyville tuotannon osille.

Ratkaisuksi ehdotetaan kulutuksen siirtymistä kohti vähäpäästöisempiä tuotteita, käytännössä kasvisruuan suuntaan. Isoissa otsikoissa puhutaan vain vähän nykyisten tuontantotapojen tarkistamisesta niin, että päästöt tuoteyksikköä kohti vähenevät. Voitaisiinko maitoa ja lihaa tuottaa edelleen, mutta nykyistä pienemmillä ilmastovaikutuksilla?

FAO on laskenut, että kotieläintuotannossakin on selvä päästövähennyspotentiaali, joka tosin vaihtelee alueittain ja vallitsevien tuotantotapojen mukaan. Suomessa Carbon Action ja Valion Hiilineutraali maitoketju -hanke, muiden muassa, testaavat jo maatiloilla nykyistä vähäpäästöisempiä tuotantotapoja ja hiilensidontaa. Juustoportti puolestaan hyvittää päästöjä ilmastoteoilla Suomen ulkopuolella.

Viljelijät eivät halua olla ilmastopahiksia, mutta muutokseen tarvitaan monenlaista pohdintaa ja kannustimia. Tuottaako tutkimus tarpeellista tietoa? Siirtyykö se käytännön toimenpidesuosituksiksi? Onko tarvittavia laitteita ja tarvikkeita saatavilla? Mahdollistaako rahoitus niiden käytön? Saako ilmastomyönteisesti tuotetuista ruuan raaka-aineista riittävän hinnan? Miten tukipolitiikka suhtautuu uudenlaisiin tuotantotapoihin?

Muutoksia tarvitaan myös ruokalautasella, mutta erityisesti ravitsemussyistä. Syömme edelleen liian vähän kasviksia, ja punaisen lihan ja lihatuotteiden syönti on osalla väestöä terveyden kannalta liian runsasta.

Löytyisikö tästä kaikesta tasapaino? Tuotantopää hoitaa asiat niin, että kuluttaja voi päästönäkökulmasta turvallisin mielin ostaa kotimaisia tuotteita. Kuluttajapää tarkastelee syömistään ensisijaisesti ruokavalion ravitsevuuden ja tervellisyyden näkökulmasta.

Lisäksi tarvitaan myös systeemin muiden toimijoiden sitoutumista siihen, että esimerkiksi tuontiraaka-aineita ja -tuotteita koskevat samat ilmastostandardit kuin kotimaassa tuotettuja. Ja ruokahävikkiä minimoidaan edelleen järjestelmän joka osassa.

Näin päästään koko ruokajärjestelmän näkökulmasta hyvä askel eteenpäin, ketään ei tarvitse syyllistää ja sekä ilmasto että kansanterveys kiittävät.