Kulttuurin moniosaaja Paula Vesala kertoi Vain elämää -ohjelmassa seuranneensa pitkään, miten niukasti suomalainen media kirjoittaa maamme artisteista, yhtyeistä ja dj:stä, jotka täyttävät stadioneita maailmalla. 

Suomalaisilla on itsensä vähättelyn taitoa. Kenties historia suurvalta-Ruotsin ja mahtavan Venäjän kainalossa antoi meille niukasti itsetuntoa ja sitäkin enemmän vaatimattomuutta ja realiteettien tajua. 

Ajattelussamme on outo viritys. Turhan usein kuvitellaan, että julkinen ilo onnistumisista on elostelua tai lupa jämähtää pakoilleen ja laiminlyödä epäkohtien korjaaminen. 

Asia on päinvastoin. Julkilausuttu tyytyväisyys antaa voimaa ja sitä tarvitaan, kun ponnistetaan eteenpäin ja ratkotaan ongelmia. 

Vesalan havainto saa vahvistusta muilta aloilta. Kun tutkimus kertoo suomalaisten olevan maailman onnellisimpia, epäilemme tutkijoiden hutiloineen työssään. 

Iloita voisi siitäkin, että kansainväliset arviot nostivat Kaija Saariahon maailman merkittävimmäksi elossa olevaksi säveltäjäksi. Iso tunnustus yhdelle rohkaisee monia. 

Kiitosta voisi antaa avoimemmin myös julkisille palveluille. Suomalainen saa kymppitonnin leikkauksen satasella, kuten Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio muistutti. Terveyttä hoidetaan, vaikka olisi hölmöilyllä sen itse pilannut, ja yhteiskunta takaa, että koti löytyy myös rahansa peleihin hukanneelle. 

Varman toimitusjohtaja Risto Murto kehaisi tällä palstalla, miten hyvin Suomen vuokra-asuntomarkkinat toimivat Ruotsiin verrattuna. Vahvistan asian esimerkillä Irlannista. Läheiseni asui Dublinissa umpihomeisessa talossa, jonka neljässä huoneessa majoittui viisitoista ihmistä. Sisäilma oli väkevää ja lämmin suihkuvesi yllätys. Vuokra maksettiin seteleinä tyypille, joka kiersi sisään takaovesta, eikä lähtöpäivänä uskaltanut edes kysyä takuuvuokraa takaisin. Näin toisessa EU-maassa. 

Teollisuusjätti SSAB esitteli joulukuussa suunnitelmansa siirtymisestä hiilivapaaseen teräksen tuotantoon jo vuonna 2026. SSAB:n Raahen tehdas aiheuttaa seitsemän prosenttia maamme hiilijalanjäljestä, muutos on siis jättimäinen uutinen. 

Kokeilin googlaamalla, miten tieto on levinnyt. Hakusana SSAB antoi kaksi uutista kärkeen: yt-neuvottelut ja Raahen toisen masuunin väliaikaisen sulkemisen. Tieto SSAB:n historiallisesta ratkaisusta ja tuotannon muutoksesta Raahessa ei näytä liikaa kiinnostaneen mediaa. 

Ylen sivuilta löytyi syyskuinen uutinen SSAB:n kehitystyöstä. Jutussa professori Markku Ollikainen ei säästele kehujaan. Hänen mukaansa kyseessä on oppikirjaesimerkki siitä, mitä ihmiskunnan pitäisi tehdä ilmaston lämpenemisen ehkäisemiseksi. Sillä tulee olemaan ”suuri merkitys maailman hiilitaseeseen”. Saimme yritykseltä joululahjan, jota olisi voitu juhlistaa isosti. 

Vaatimattomuus kaunistaa myös demokratiaamme. Julistamme helposti, että poliitikkojen kompuroinnit koettelevat koko järjestelmää. Viimeksi tätä tulkintaa jaettiin Antti Rinteen eron yhteydessä. 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö palasi uudenvuodenpuheessaan siihen, että yksikään tällä vuosituhannella nimitetty hallitus ei ole istunut täyttä kautta. ”Äkkiseltään luvut voisi tulkita haurastuvan parlamentarismin tai levottoman poliittisen tilanteen aiheuttamiksi.” Hän arvioi, että näin ei kuitenkaan ole. ”Yksikään hallitus ei ole kaatunut välikysymykseen eikä kertaakaan ole päädytty poliittiseen pattitilanteeseen. Oikeastaan päinvastoin. Kesken kauden eronnutta hallitusta on pikaiseen seurannut uusi hallitus lähes identtisellä ohjelmalla ja kokoonpanolla. Lukuun ottamatta vaihtunutta pääministeriä.” 

Demokratiamme ei natise, vaikka yksittäinen poliitikko tai puolue olisi syvissä vaikeuksissa. Poliittinen kone on toimintavarma, eivätkä tilannetekijät uhkaa vakautta. 

Tyyni, jopa totinen suhtautuminen menestykseen on perisuomalaista, mutta sen ei pidä merkitä itsensä latistamista. Ainakaan nuoria ei pitäisi kylvettää pessimismissä. Nuorten siivet kantavat, jos niitä ei leikata aikuisten pettymyksillä. 

Vaikka some muuta väittäisi, Suomessa on lupa olla tyytyväinen ja toiveikas. Jokaiseen joukkojärkytykseen ei ole pakko lähteä mukaan. 

Vuoden alussa medialtakin voi toivoa jotakin uutta, kuin huomenlahjaa. Ainakin sopii muistuttaa, ettei tasapainoinen uutistyö tarkoita vain epäkohdista kertomista. Jos saavutukset sivuutetaan, käsitys yhteiskunnasta vinoutuu ja alamme ajatella instituutioista ja toisistamme kielteisemmin kuin tosiasioiden perusteella pitäisi. Lopulta murenee luottamus. 

Melankolia on kaunista, mutta tässä ajassa Suomelle tarpeellisempaa on jaettu ilo ja kannustus. Itse kukin voi kysyä, millä otteella tätä vuotta elämästään viettää – käyttääkö mustanpuhuvia värejä vai maalaako kuulaasti ja lainaa värejä kaverillekin. Pessimismiin ja kärjekkyyteen on lupa kyllästyä. 

Teksti on alunperin julkaistu Kalevassa vieraskolumnina 14.1.2020.