Suomalaisen ruokaketjun jäljitettävyys ja vastuullisuus ovat kiistämättä ruokamme valtteja ja kilpailuetuja. Jäljitettävyys on ruuan turvallisuuden perusta, josta sietää olla ylpeä. Se on Suomessa huippuluokkaa.

Ruuan turvallisuudella ei voi leikkiä. Oikean tiedon perusteella voidaan vetää tuotteita takaisin ja estää sairastumisia, pahimmassa tapauksessa kuolemia. Myös antibioottien hallittu käyttö ja salmonellavapaus ovat Suomessa tasolla, josta muut maat voivat vain uneksia.

Ruuan vastuullisuuteen liittyy turvallisuuden lisäksi muitakin tekijöitä. Kuluttajat painottavat entistä enemmän ympäristöä ja eettisyyttä, joilla viitataan muun muassa ruokajärjestelmän sosiaalisiin vaikutuksiin.

Mutta kuinka suureen kokonaisvaltaiseen läpinäkyvyyteen oikeastaan pystymme?

Mielenkiintoista on, että energiateollisuutta koskee vaade raaka-aineketjun läpinäkyvyydestä. Tämä takaa sen, että palmuöljypisarat voidaan jäljittää kasvatuspeltotilkulle asti. Keskiössä on kuitenkin metsäkadon torjuminen, joten sosiaaliset vaikutukset jäävät katveeseen.

Samankaltaista ketjun läpinäkyvyysvaadetta ruokateollisuudella ei ole. Ruuantuotannon ympäristövaikutuksia ei tunnisteta, etenkään tuotujen tuotteiden ja raaka-aineiden osalta. Hinnoissakaan ne eivät näy. Lisäksi sosiaalisessa vastuullisuudessa on valtavasti kehitettävää.

Ruokateollisuudessa on pitkät kansainväliset alihankintaketjut. Vaatimus jäljitettävyydestä edellyttää yritykseltä kirjanpitoa raaka-aineiden toimittajista ja tuotteen ostajista. Tämä vaade ei kuitenkaan ota kantaa eettisyyteen tai ympäristöön.

Karut seuraukset tulevat esiin etenkin ruokajalosteissa. Paljon huomiota ovat saaneet tomaattisäilykkeet, joiden tuotannosta on paljastunut epäkohtia. Oxfamin (2019)[i] raportin mukaan SOK:n tomaatin hankintaketjussa työtä italialaispelloilla tekevät usein kielitaidottomat siirtolaiset epäinhimillisissä oloissa. Tätä suomalaisen kuluttajan on mahdotonta tietää, vaikka kuinka haluaisi välttää epäeettisen toiminnan tukemista. SOK on kuitenkin halunnut olla avoin ja ryhtynyt toimiin tuotannon läpinäkyvyyden parantamiseksi. Tämä on hatunnoston arvoista ja sitä odottaisi muiltakin suurilta toimijoilta.

Pitkä ketjut mahdollistavat myös ruokaväärennöksiä. Valheelliset tuoteselosteet ovat turvallisuusriski, ja on sanomattakin selvää, että näin piiloon jäävät myös muut tuotteen vastuullisuuselementit.

Globaali vastuu on oikeudenmukaisuutta

Uuden hallitusohjelman myötä Suomessa aletaan selvittää ’huolellisuusvelvoitteeseen’ perustuvan lain säätämistä yritysvastuusta.

Laki olisi suuri edistysaskel. On uutta, mutta välttämätöntä, että yritysten tulisi uuden lain nojalla ottaa myös ihmisoikeudet toimintansa lähtökohdaksi.

Suomalaisia yrityksiä koskevalla lailla ei kuitenkaan saisi otetta ruokaketjun rajat ylittävästä ympäristöllisestä ja sosiaalisesta vastuusta.

Kuinka saada ruuan reitti näkyväksi alialialihankkijoiden takaa? Suomen hallitusohjelma ottaa pieniä askeleita ja lupaa selvittää myös ”mahdollisuutta huolellisuusvelvoitteeseen perustuvaan EU-tasoiseen yritysvastuulakiin, joka ottaa huomioon eri kokoiset yritykset ja kansainväliset arvoketjut.”

Kysymyksiä on paljon, mutta mikään yksittäinen järjestelmä ei niihin pysty vastaamaan. Pelissä on liian monta tasoa: Suomi, Eurooppa sekä muut maat, joissa kaikissa jäljitettävyyden tulisi koskea turvallisuuden lisäksi myös ympäristöä ja työntekijöiden oikeuksia. Uusi vapaakauppasopimus Mercosur -maiden kanssa mietityttää etenkin lihantuonnin suhteen. Tuotanto- ja laatustandardit Etelä-Amerikassa ovat erilaisia kuin Euroopassa.

Jäljitettävyys ja luotettavuus ovat turvallisen ruuan perusteita. Yleensä halpa hinta korreloi kielteisesti laatuun, mikä on myös oikeudenmukaisuuskysymys. Vähävaraisemman ei pidä joutua suurempaan terveysriskiin.

Entä jos markkinoilla olisi vain vastuullisia ja kestäviä tuotteita? Silloin ei tarvitsi epätäydelliseen tietoon perustuen pohtia sitä, kuinka monen ihmisen ja eläimen hyvinvointi on tuotteen aikaansaamiseksi horjunut.

Tarvittaisiin kokonaisvaltainen vastuullisuusjärjestelmä, joka huomioisi vastuullisuuden kaikki elementit. Parempi läpinäkyvyys parantaisi myös kannattavuusongelmaisen tuotannon kilpailukykyä.

Tämän ei tarvitse olla vain ihanne. Mittaus- ja seurantamenetelmiä sekä sähköisiä järjestelmiä on jo olemassa. Niiden kehittäminen vaatii avoimuutta, yhteistä tahtoa ja yhteistyötä. Ennen kaikkea tietysti näkemystä, että kaikille oikeudenmukainen ruokajärjestelmä on mahdollinen.



[i] https://oxfamilibrary.openrepository.com/bitstream/handle/10546/620619/rr-people-behind-prices-tomato-060219-en.pdf?sequence=1

Kirjoittajat
Anni Savikurki
Tutkimuskoordinaattori, MMM
040 8344829