Kun Suomi menestyy jääkiekon MM-kisoissa, pelejä seurataan kotisohvilla ja kaukana niistä. Myös Fuengirolassa, Tromssassa ja Torontossa asuvat suomalaiset juhlivat voittoja.

Suomalaisuus ei lähde suomalaisesta, vaikka elämän matkat kuljettavat kauas. Setä voi seurata Tangomarkkinoita Sydneyssä ja nuori opetella karjalanpiirakoiden rypyttämistä Dublinissa. Kansallinen identiteetti ja perinteet jopa vahvistuvat, kun koti-ikävä on liian herkkä sana ääneen lausuttavaksi.

Professori Tarmo Kunnas pohtii mainion matkakirjan verran kokemuksiaan kotiseudusta. Kunnas kertoo olevansa tamperelainen, nokialainen, helsinkiläinen, avignonilainen ja luvialainen, vaikka ei ole Luvialla koskaan asunut. Myös saksalaiset yliopistokaupungit hän kokee omikseen.

Kunnas ulottaa kotiseudun koskemaan kaikkia paikkoja, joihin ihminen ihastuu ja joille antaa kotiseudun arvon.

Paljon nähneen kirjailijan ajatuksista on helppo innostua. Jatkossa ei tarvitsekaan raapustaa vieraskirjaan nimen perään vain yhtä paikkakuntaa, vaan voi kirjoittaa vaikka viisi. Kunnaksen mukaan ”sydämen kotiseutuja” voivat olla rakkaat pyöräilyreitit, metsästysmaat ja ystävien kotipaikat. Hän puhuu karismaattisesta seudusta kuin ihmisestä, joka lumoaa.

Ihminen on aina matkustanut – joko hengissä pysyäkseen tai vähemmän tärkeistä syistä. Mukana on kulkenut tietoa, taitoa ja tavaraa. Myös pahuutta on liikuteltu.

Matkustamisessa ovat edelleen mukana molemmat: hyvä ja paha. Liikkuminen on työn ja toimeentulon edellytys. Kauas kurkottaminen opettaa, se yllättää kokemuksilla ja kohtaloilla.

Matkustaminen tarkoittaa myös ilmasto- ja ympäristökuormitusta. Maailma on notkollaan päästöjen painosta, ja moni kyseenalaistaa ainakin lentämisen.

Tyhjänpäiväiset ylellisyydet on helppo karsia elämästä, mutta matkustaminen ei kuulu niihin. Päinvastoin. Jos kansakunnat käpertyvät sisäänpäin ja ihmiset viestivät vain kaukaa huudellen, epäluulo ja vihanpito yleistyvät.

Yhteisten ongelmien ratkaisu ei onnistu, jos meiltä puuttuu ymmärrys erilaisista elämäntavoista ja kulttuureista. Matkanteko on kautta aikojen antanut viisautta, jota ei saa kirjoista tai kuulopuheista. Someajan ihmisen on hyvä muistaa tämä.

Kunnas kirjoittaa maailman ruokatoreista ja kauppahalleista kohtaamisen paikkoina. Hän muistuttaa, että kaupanteko on opettanut ihmiselle laskemista, lukemista, kirjoittamista ja vieraita kieliä. Kauppapaikoilla on kunnioitettu tulijaa. Kunnas kuvailee: ”Missä kauppaa tehdään, siellä on mahdollisuus elämäniloon, sosiaaliseen riemuun ja ihmisten veljeyteen.”

Ero perinteisen kaupankäynnin ja verkon roinamarkkinoiden välillä on iso. Ympäristöä pilkkaava materialismi ja rajaton voitontavoittelu ovat paheita, joita maapallo ei kestä. Kunnaskin tunnistaa, että ihminen voi olla ”perkeleen päänalunen”.

Monia asioita on tehtävä toisin. Uudet tavat ovat kuitenkin enemmän kohtuuden ylistystä kuin ankaria kieltolistoja. Säästäväisyys ja muut perinteiset hyveet palaavat arvoonsa, ja teknologinen kehitys auttaa ongelmien ratkaisussa. Kannustavia esimerkkejä tarvitaan enemmän kuin saarnoja.

Ihminen on pärjännyt hyvin ilman merten takaa rahdattua rihkamaa, ilman seinän kokoista televisiota ja kevään sävyistä sisustusta. Kun itse kukin valitsee kohtuuden arjessaan, ylellisyys voi olla juhlahetken poikkeus. Maku tai näky, joka tuntuu.

Ympäristöä säästävään elämäntapaan mahtuu matkoja. Ne etenevät ehkä hitaammin, mutta tarjoilevat maisemia ja juttukumppaneita, joita ei olisi kiireessä edes huomannut. Matkojen melkein pysähtynyt tunnelma voi olla luksusta kuin erämaan luonnonrauha. Eleetön ja aito erottuu, kun on malttia päästää irti kellosta ja kiihkosta.

Yhteiskunnat sivistyvät, kun ihmiset reissuillaan aistivat maailmaa. Turvassa varttuneille matkat paljastavat, ettei kärsimys ole vain fiktiota tv:ssä. Ne näyttävät myös, miten eri taustoista tulevat voivat elää tyytyväisinä rinnakkain. Harmonia ei ole luomakunnasta loppunut, vaikka riidat ja kriisit vievät tilan uutisista.

Vieraat kulttuurit hämmästyttävät ja ohjaavat miettimään, mikä Suomessa on arvokasta ja mikä muualla paremmin. Suomesta lähtenyt voi olla ylpeä ja iloinen siitä, mikä uudessa maassa on hienoa. Se ei tarkoita vanhan hylkäämistä ja juurettomuutta.

Ihminen voi olla yhtä aikaa kauniisti patriootti ja maailmankansalainen, kuten ne kaukana asuvat suomalaiset, jotka hurraavat urheilijoillemme, syövät rukiisia piirakoita ja ovat onnellisia kaikista kotiseuduistaan.

Kulkemaan kaipaavia ei pidä paheksua, vaan kannustaa. Matkat testaavat periaatteita ja opettavat joustamaan. Parhaimmillaan ne auttavat valitsemaan elämälle suunnan.

Toivottavasti moni suomalainen lähtee, palaa ja jakaa matkansa tarinat.

Teksti on julkaistu Kalevassa vieraskolumnina 4.6.2019.

Kirjoittajat
Karina Jutila
johtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori
050 5515 361