Täysivaltaisella aikuisella on oikeus päättää mihin rahansa pistää. Osalla on päätösvaltaa vielä enemmän: lupa linjata eurojen käytöstä työpaikalla tai luottamustehtävässä.

Vastuu yhteisestä lompakosta ei sovi kaikille. Viime viikolla uutisoitiin, että Ilmavoimien majalla Lapissa on kertailtu maanpuolustusoppeja niin villisti, että tapahtumia selvitellään oikeudessa. Kostean reissun lasku on kuitattu puolustusvoimien budjetista.

Toinen kallis uutinen tuli työmarkkinakentältä. Ekonomiliiton vaikuttajat ovat tehneet viiden tähden kokousmatkan Roomaan, jossa tavallista parempi iltaruoka on maksanut liki sen, mitä peruspäivärahalla oleva työtön saa kuukaudessa.

Myös kirkon sisältä on viime vuosina paljastunut epäsiistiä rahankäyttöä. Matkat ja tarjoilut ovat maistuneet johtoporukoille.

Maanpuolustus on välttämätöntä Suomelle, samoin työmarkkinoiden vakaus, ja kirkkoa tarvitaan epävarmuuksien keskellä enemmän kuin aikoihin. Arvostettu asema ei kuitenkaan säily, jos julkikuva on lommoilla.

Kohuja ei pidä liioitella, mutta niiden edessä kannattaa olla nöyrä. Vain tyhmä jättää oppimatta virheistä, joita puidaan julkisuudessa päivästä toiseen.

Suomalaisten maanpuolustustahto on korkea. Suomen Kulttuurirahasto ja e2 Tutkimus kysyivät asiaa identiteettitutkimuksessaan liki 7000 suomalaiselta. Yli 80 prosenttia pitää maanpuolustushenkeä myönteisenä asiana, ja yli puolet on valmis puolustamaan isänmaata asein sotatilanteessa.

Myös luottamus työmarkkinajärjestöihin ja kirkkoon on vahva. Jäsenmäärien lasku kertoo kuitenkin, ettei taival eteenpäin ole kivetön.

Puolustusvoimilla on myötätuulta rahanjaossa. Varuskuntien lakkautusten jälkeen toimintaa kehitetään, ja työlle on laaja poliittinen tuki. Nyt esillä ovat miljardien investoinnit, kun Horneteille etsitään seuraajia. Ilmavoimien skandaalin keskellä joku voi kysäistä, valmistelevatko hävittäjähankintaa samat, jotka liukastelevat Lemmenjoella. Tilannetta ei helpota se, että puolustusvoimiin kohdistuu yhtä aikaa useita rikosepäilyjä.

Isot instituutiot tarvitsevat yhteiskuntasuhteita ja kansainvälisiä kumppanuuksia hoitaakseen omat tonttinsa hyvin. Ne kestävät myös kohuja. Silti vahvojenkin on muistettava kohtuus ja valittava työmuodot, jotka istuvat tähän aikaan.

Paikallaan on pohtia, onko Suomen vaurastuminen johtanut moraalin löystymiseen. Ryhtiliike tarvitaan ainakin, jos väärin tekemistä ei tunnisteta ja makean maksattaminen työnantajalla on tullut tavaksi.

Toimittajat ja tilintarkastajat penkovat asioita, mutta heikoilla ollaan, jos kontrolli on ulkopuolisten varassa. Politiikassa, kirkossa, järjestöissä ja julkishallinnossa valtaa saaneiden on toimittava ilman peräänkatsomistakin moitteetta. Jos sitä ei osata, henkilöitä kannattaa vaihtaa. Luottokortti ei sovi kevytmielisille.

Tilanne on kurja, jos julkinen paine ei riitä, vaan vastuullisuuden parantaminen edellyttää sääntötulvaa ja vahtimista. Toivottavasti jo se tepsii, että porsasteluun sortuneilla työpaikoilla käydään yhdessä läpi pelisäännöt, ja ihmiset palauttavat mieleensä mitä on kohtuus. Arvojen, hyveiden ja yhteiskuntavastuun painottaminen ei ole vanhanaikaista.

Jos apuvälineitä tarvitaan, kannattaa tehdä mielikuvaharjoitus: miten selitämme hankinnat ja käytännöt, jos ne tulevat julkisuuteen. Armeijankaan toiminnassa ei ole kyse siitä, miten on ennen tehty, vaan siitä, miten kannattaa tehdä tästä eteenpäin.

Korjausliikettä vaadittaessa on hyvä muistaa, että iso osa julkishallinnosta on sen jo tehnyt. Kunnissa ja ministeriöissä edustuskuluja leikattiin vuosia sitten, ja nyt kokouksissa istutaan kahvikupin voimalla. Muutos ei ole pilannut päätöksentekoa tai yhteiskuntasuhteita.

Työn eettisyys ja kestävät periaatteet ovat keino erottua ja pärjätä kilpailussa. Samalla pitää varoa sortumasta toiminnan kosmeettiseen siistimiseen aitojen valintojen sijaan. Sumutus on noloa.

Jatkossa kansan tukea saavat varmimmin ne, jotka julkistavat norminsa, avaavat tilikirjansa ja vastaavat kysymyksiin piilottelun sijaan. Ilmavoimien yritys salailla runsaan vuoden takaista virhettä on hyvä esimerkki niille, jotka haluavat joutua pulaan. Mainevaurion voi itse paisuttaa.

Suomessa korruptio on vähäistä ja luottamus instituutioihin luja. Kansakunnan vahvuutta ei kannata murentaa sortumalla sinänsä pieniin, mutta toistuviin typeryyksiin, jotka ketjuna vaurioittavat yhteiskuntaa.

Jos pikkukohuilla tärvellään luottamusta ja kasvatetaan päättäjien etäisyyttä kansaan, tilanne kostautuu tiukassa paikassa. Kansalaisia on paha vaatia venymään, jos on itse syöty kuormasta. Rauhattomassa maailmassa luottamus ei ole leikkikalu.

Teksti on julkaistu vieraskolumnina Kalevassa 15.1.2019

Kirjoittajat
Karina Jutila
johtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori
050 5515 361