Sunnuntai on vaalipäivä. Mielipidemittausten perusteella perussuomalaiset saa silloin kelpo tuloksen.

Se ei ole yllätys. Populismin vahva kausi on jatkunut jo vuosikymmenen, ja päteviä selityksiä ilmiölle riittää.

Brittijournalisti David Goodhart on purkanut Brexit-äänestyksen taustoja. Hän selittää tulosta kansalaisten jakautumisella kahteen, toisistaan selvästi erottuvaan leiriin.

Maailmanmenoa itsevarmoina katselevat korkeasti koulutetut, kielitaitoiset, liikkuvat ja ainakin omasta mielestään edistykselliset ihmiset, jotka ovat missä tahansa kuin kotonaan - Anywheres, kuten Goodhart heidät nimeää.

Toisessa leirissä ovat vähemmän koulutetut, menneestä turvaa hakevat kansalaiset, jotka haluavat pitää kiinni tutuista töistä, tavoista ja paikoista. Somewheres on Goodhartin käsite ihmisistä, joita aikamme käänteet hirvittävät.

Jako kahteen on totta myös Suomessa. Vaalien alla huomaa, miten moni globalisaation voittaja suhtautuu ylimielisesti niihin, jotka hytisevät muutosten edessä ja kaipaavat pysyvyyttä. Maailmankansalaiselle konservatiivisuus on järjenvastaista.

Menestyjien joukosta kuuluu nyt ilkeämielistä hymähtelyä, vaikka nimenomaan vahvojen pitäisi etsiä vuoropuhelun paikkoja ja erilaisia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä. Nuorten ilmastolakkopäivänä liikkeellä oli turhan paljon aikuisia, jotka osoittelivat sormella tietämättömiä, asettuivat heidän vastavoimakseen ja imivät asetelmasta polttoainetta politiikkaan.

Vastuuttomuuteen ja lyhytnäköisyyteen syyllistyvät myös populistit, jotka maalaavat kauhukuvia ja väittävät, että somewhere-ihmisten elämätapa on uhattuna. Katalimmat ottavat vaalikamppailun välineeksi heikoimmista heikoimman – ihmisen ilman kotia ja maata.

Mikroaggressiot ovat halpamainen tapa voittaa vaaleja, riippumatta siitä mistä leiristä niitä herätellään. Itse kukin tarvitsee tunneruokaa elämässään, mutta vain moraaliton ammentaa sitä panettelusta ja valheista.

Emeritaprofessori Marja Järvelä kirjoittaa blogissaan, että ilmastonmuutos on saanut Suomessa aikaan kulttuurishokin. Järvelä kuvaa shokkia tilanteeksi, jossa ympärillä oleva arkinen maailma näyttää yhtäkkiä vieraalta. Vanhoilla rutiineilla ei pärjää, vaan hämmennyksen keskellä on pystyttävä luomaan uusia toimintatapoja. Osa sopeutuu ja pärjää, osa on vaikeuksissa ja ärtyy.

Ärtyneiden joukossa on äänestäjiä, jotka kuulevat perussuomalaisten viestit. Muut puolueet ovat antaneet suosiolla tilaa Jussi Halla-ahon joukkueelle olemalla vaikeaselkoisia, kiireisiä ja etäällä.

Poliitikkojen pitäisi pystyä kirkastamaan hämyistä näkymää. Heidän on tehtävä isoja ratkaisuja siten, etteivät muutokset uhkaa epävarmojen tulevaisuutta. Linjan on oltava niin selkeä, että sen ymmärtää riippumatta siitä, onko koulutie ollut lyhyt vai pitkä.

Tänä keväänä suomalaisessa politiikassa on nähty rumaa käytöstä enemmän kuin aikoihin. Mielessä on käynyt, elämmekö jälleen aikaa, jolloin ulkoiseen uhkaan nojaten osa rakentaa tietoisesti sisäistä eripuraa.

Kun demokratiassa on varjostumia, erityistä iloa antavat poliitikot, jotka osoittavat arvostusta naapureitaan kohtaan ja tekevät sen myös vaalien alla. Vihreiden vaikuttaja Leo Stranius on puhunut kiittäen yhteistyöstään keskustan Kimmo Tiilikaisen kanssa. Kokoomuksen Harri Jaskarin ja vasemmistoliiton Anna Kontulan yhteinen kampanjavideo pyörii somessa. Käden ojentaminen yli rajan on reilu teko.

Isänmaalle on onneksi, jos puheyhteys arvoiltaan erilaisten ihmisten välillä kohentuu, ja sovittelu menee aina voimankäytön edelle. Nyt tarvitaan puhetta rauhasta – ei sotaa vastaan tällä kertaa, vaan vihanlietsontaa vastaan. Vaaleissakin on mahdollisuus tukea ehdokkaita, jotka eivät hakkaa Suomea vastakkainasettelulla.

Puhetaidon valmentaja Antti Mustakallio on muistuttanut, että törkeyksien latelu ja pilkkaaminen edellyttävät hyväksyvää yleisöä. Jokainen voi valita, missä yleisössä istuu. Pikimustalla maalailu ei jatku pitkään, jos epävarmat ja ärtyneet kansalaiset tulevat paremmin kuulluiksi ja päättäjät ymmärtävät eriseuraisuuden syyt ja seuraukset.

Aikamme sankareita politiikassa ovat ne, jotka eivät sorru sodanjulistuksiin valta-asemia saadakseen. Lahjakkaiden ei tarvitse hajottaa voidakseen näyttää, että osaavat rakentaa. Tämä olisi hyvä muistaa, kun päättäjiä pistetään paremmuusjärjestykseen.

Vaalien jälkeen puolueissa mietitään, miten tästä eteenpäin. Tulevaisuuspohdinnoissa arvokartalle on edelleen syytä sijoittaa sana populismi: perussuomalaiset ja sen monenkirjavat sisarpuolueet ovat tulleet jäädäkseen eurooppalaiseen politiikkaan. Kilpailijoiden onnistumisista ja virheistä pitkälti riippuu, minkä kokoisia voimia ne ovat. Ylenkatseella ne eivät pienene.

Julkaistu Kalevassa vieraskolumnina 9.4.2019.

Kirjoittajat
Karina Jutila
johtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori
050 5515 361