Tammikuun alun Helsingin Sanomat uutisoi kuinka Brasiliassa sademetsää hakataan ennätystahtia. Metsää kaatuu karjan laitumien ja rehuntuotannon tieltä. Tilan valtaa soija.

Ilmastonmuutoksen hillinnän aikana tällainen on täysin kestämätöntä. Metsät ovat korvaamattomia hiilinieluja ja –varastoja – etenkin sademetsät Brasilian mittakaavassa; valtion pinta-ala on suurempi kuin koko Eurooppa yhteensä.

Ironista kyllä, Brasilia oli jo onnistunut vähentämään hakkuita, mutta suunta kääntyi pari-kolme vuotta sitten.

Vastavalittu presidentti Jair Bolsonaro pitää maatalouden ja teollisuuden etuja tärkeämpinä kuin metsiä ja alkuperäiskansojen oikeuksia. Alkuperäiskansojen alueiden hallintokin on siirretty maatalousministeriölle. Viime vuonna metsää hakattiin jo yli miljoonan jalkapallokentällisen verran, jatkossa määrä uhkaa kasvaa.

Kotieläintuotteiden kysyntä on globaalisti nousussa. Väestön kasvaessa ja elintason noustessa lihan kulutus esimerkiksi Aasiassa kasvaa. Tämä lisää rehuntuotannon tarvetta.

Helposti ajattelemme, että syömällä kotimaista lihaa olemme turvassa. Ikävä kyllä emme täysin ole. Soijapapua on raaka-aineena sikojen, broilereiden ja kalojen rehussa. Kiinan ja USA:n kauppakiistojen takia soijaa kuitenkin tuodaan meille enenevästi USA:sta, kun Brasilian soija kulkee Kiinaan.

Olemme silti osallisia Brasilian metsäkatoon.

Onko mitään tehtävissä?

Kuluttajalla on aina käytössään suoraa valtaa. Kasvisten lisääminen ruokavalioon – etenkin kasviperäisten proteiinien lisääminen – olisi hyväksi myös terveydelle. Vastikään julkaistu THL:n FinRavinto2017 -tutkimus toteaa suomalaisten kuluttavan liikaa lihaa kasvikunnan tuotteiden kustannuksella.

Kuluttajapaineella on myös mahdollista saada teollisuus muuttaman prosessejaan. Eräät rehuyhtiöt Suomessa ovat lisänneet kotimaisen valkuaisen, kuten rypsin ja rapsin, käyttöä. Valiolaiset maitotilat ovat sitoutuneet soijattoman rehun käyttöön. Maine on arvokasta pääomaa. Markkinoilla on myös sertifioitua vastuullista soijaa, tosin hinnaltaan tavanomaista kalliimpaa.

Suomessakin on mahdollista tuottaa valkuaiskasveja niin ihmisille kuin rehuksi, ja tässä on myös näkymiä kannattavuuskriisissä kamppailevalle maataloustuotannolle. Tämä kaikki vaatii kuitenkin tutkimusta ja tuotekehitystä sekä kustannustietoisuutta.

Toimia vaaditaan myös poliittisilta päättäjiltä. Yhtäältä on mietittävä keinoja Amazonin alueelta tulevan soijan korvaamiseen, toisaalta käytävä vakavia keskusteluja lisähakkuita suunnittelevan Brasilian kanssa.

Kirjoittajat

Anni Savikurki
Tutkimuskoordinaattori, MMM
040 8344829