Suomesta tuli levoton

Suomessa on monta todellisuutta. Hyvinvoiva enemmistö pärjää töissä, kuluttaa ja nauttii, jos osaa. Pienituloisen arki on toisenlaista.

Lähikaupan pihalla tehdään huumekauppaa. Perheenisä kirjoittaa rasistisia kommentteja some-keskusteluun. Yksinhuoltaja valvoo öisin ja miettii, mikä auttaisi rahapulaan. Huoli pärjäämisestä ja ei-vastaukset lapsen tarpeisiin ovat liian tuttuja. Päättäjien puheet ärsyttävät enemmän kuin auttavat, kun ahdistaa.

Perheiden sisälläkin voidaan elää eri todellisuuksissa. Rasistisia viestejä kirjoittava isä ei ehkä tiedä, miten tekstit hävettävät ja harmittavat hänen teini-ikäisiä lapsiaan. Nuorista moni haluaa olla tämän ajan maahanmuuttaja – työn tai seikkailun perässä lähtijä tai vaihto-opiskelija. Maahanmuutto on osalle ilo, osalle uhka.

Erilaisuudet kohtaavat myös silloin, kun vanhempi lähtee töihin ja oven sulkiessaan miettii, miten oma nuori pärjää päivän. Jos voimat eivät riitä peseytymiseen tai yhteiseen aamupalaan, opiskelu ei ole mahdollista ihan heti. Masennus kampittaa kymmeniätuhansia suomalaisia ja on osa monen perheen elämää vuodesta toiseen.

Pimeimpiä todellisuuksia on rikosten ja riippuvuuksien maailmassa. Jos Oulussakin huumekauppaa voi tehdä marketin pihalla pienen lapsen kanssa, ongelma on yleisempi kuin pumpulissa torkkuvat kuvittelevat.

Päihteiden lisäksi rahapelit koukuttavat. Tämän ajan hulluuksia on se, että pelaamisesta halutaan tehdä entistä helpompaa. Pieni kädenliike pelikoneen lantiolla ja palkka, eläke, lapsilisä tai pikavippi on tuhlattu. Seuraksi jää vain syyllisyys.

Tutkin kollegojeni kanssa suomalaisten pelkoja ja uhkakuvia. Kolme neljästä arvioi, että hyvän elämän edellytykset ovat heikentyneet Suomessa. Yli 80 prosenttia on sitä mieltä, että eriarvoistuminen uhkaa yhteiskuntaa. Vastakkainasettelua on enemmän kuin ennen, ja ääripäät ottavat tilaa keskusteluissa.

Tutkimuksen mukaan iäkkäät suomalaiset ovat muita tyytyväisempiä. Elämänkokemus auttaa suhteuttamaan vaikeuksia, jos muistot ulottuvat sotavuosiin.

Viisautta on huomata, ettei Suomi ole samanlainen kuin hyvinvointiyhteiskunnan kulta-aikana 1980-luvulla, ja nykymeno voi luisua pahempaan. Jos tyytymättömyys muuttuu näköalattomuudeksi, toivottomuudeksi ja turvattomuudeksi, epävakaus kasvaa entisestään. Uhka on todellinen.

Itse kukin voi kuitenkin vaikuttaa ja valita toisin, joko omin voimin tai tuettuna. Yhteisvastuu voidaan päivittää 2010-luvulle vähän samaan tapaan kuin ympäristöajattelu on otettu osaksi suomalaista elämäntapaa. Jos tölkkien, pullojen ja lehtien kierrätys on itsestäänselvää, voidaan pienet teot lähimmäisten hyväksi saada yleistymään.

Naapuriapu, vastapalvelukset ja vertaistuki ovat osoituksia välittämisestä ja niillä voi olla nykyistä suurempi yhteiskunnallinen ja inhimillinen merkitys. Trendi on rakennettavissa, jos tarve huomataan.

Ongelmiin voi joutua kuka tahansa. Oma virhe, päähän potkiva kohtalo, työttömyys tai sairaus voi muuttaa elämäntilanteen ja vahvasta voi tulla voimaton. Siksi ylimielisyyden ja ulkokultaisuuden sijaan kannattaa pysähtyä, asettua toisen asemaan ja puuttua epäkohtiin yhdessä. Suomella ei ole varaa kestävyysvajeen lisäksi empatiavajeeseen.

 

Karina Jutila

Karina Jutila
yhteiskuntatieteen tohtori
johtaja, e2

Julkaistu Kalevassa 7.7.2016