Reippaasti riidellen jouluun

Arvoisat Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton jäsenet, mistä te olette luopumassa, kysyi lastentarhanopettaja Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa yhteiskuntasopimusneuvottelujen kariuduttua. Kirjoitus kuvasi paitsi huolta ja pettymystä myös vastakkainasettelua, jota Suomessa riittää.

Ay-liikkeessä ja työnantajajärjestöissä riidellään ammatikseen, mutta nyt mukana on muutakin kuin työmarkkinateatteria. Politiikan puolella oppositio hakkaa hallitusta ja tyrmistystä ilmaistaan liki päivittäin. Myös tiedeyhteisö on valinnut aggressiivisen strategian edunvalvontaansa.

Tavallinen kansa ei ole osaton uudessa riitelemisen kulttuurissa. Työpaikoilla vastakkainasetteluja hoidetaan vielä maltillisesti, mutta suhtautumisessa maahanmuuttajiin on vakavia sävyjä, epäinhimillisyyttä. Osalta puuttuu ymmärrys siitä, mikä on rikollista ja väärin: polttopulloja 2010-luvun Suomessa.

Perheissä mäiskintä on perinteisesti osattu hyvin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan noin joka viides suomalainen nainen on kokenut puolison väkivaltaa tai uhkailua. Poliisin tietoon tulleista pahoinpitelyistä joka kymmenes tapahtuu perheen sisällä.

Suomalaisilla riittää enemmän voimia riitelyyn kuin ongelmanratkaisuun. Kun tasavallan presidentin ja pääministerin vetoomukset eivät ole herättäneet yhteishenkeä, olisiko aika kutsua apuun ylemmät voimat? Voisiko kirkko olla suomalaisia yhdistävä tekijä ja järjen ääni?

Valitettavasti ei voi. Kirkolla on omat jakolinjansa eikä uskottavuus riitä kansallisen rauhanvälittäjän tehtävään. Viimeisin kohu saatiin aikaan suhtautumisessa homoseksuaaleihin ja avioliittolain muuttamiseen. Riitely osataan myös pyhimmässä.

Historiasta nähdään, että kansallinen eheys on usein vahvistunut ulkoisten kriisien, kuten sotien tai onnettomuuksien seurauksena. Sellaista herätystä ei toivo kukaan.

Joulun kunniaksi sopii kuitenkin toivoa pientä ihmettä – sitä, että yksituumaisuus nousee riitelyyn kyllästyvistä tavallisista ihmisistä. Suomalaiset voivat havahtua ajattelemaan ihan itse, kuten lastentarhanopettaja teki.

Poteroihin kaivautumisen sijaan voimme olla avoimia monipuoliselle tiedolle, myös sille joka ei vastaa omia käsityksiä ja miettiä, mikä on suomalaiselle yhteiskunnalle hyväksi juuri nyt. Kiihkeys on mahdollista kanavoida yhteiseksi hyväksi.

Työelämästä löytyy jo kykyä paikalliseen sopimiseen ja esimerkkejä siitä, että työntekijät, esimiehet ja omistajat voivat tehdä yhteisen tilannearvion ja valita parhaat ratkaisut ongelmiin. Suorastaan noloa on se, että samaa vastuuta ja taitoa ei löydy työmarkkinajärjestöistä ja politiikasta.

Työmarkkinoiden viisaimman paikalle tarjolla oleva STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoi suoraan, että ammattiyhdistysliike on menettänyt kyvyn tehdä aloitteita, uudistaa työelämää ja yhteiskuntaa ja samalla uudistua itse. Hänen mukaansa ay-liikkeen vuorosanat uudistamisessa ovat: ei käy. Ehdottomuuksista on kuitenkin osattava luopua molemmin puolin rajaa.

TNS Gallupin syksyinen Puoluebarometri kertoo, että suomalaisista vain joka viides luottaa työnantajajärjestöihin ja vajaa kolmannes ammattiyhdistysliikkeeseen maan talouden tilan parantamisessa. Viesti kannattaa ottaa tosissaan, jos järjestöt haluavat säilyttää hyväksynnän kolmikantaiselle valmistelulle ja vallankäytölle.

Kireä ilmapiiri ei tarkoita toivottomuutta. Valtakunnansovittelija Minna Helle näytti jo postilakon kohdalla mallia eleettömästä, mutta tuloksekkaasta työstä pattitilanteessa.

Seuraavaksi rakentava ratkaisu voisi tulla yliopistoista. Korkeatasoisen osaamisen paikkoina ne voisivat näyttää, miten tehdään vaikeita valintoja ja tullaan toimeen vähemmällä. Soveltava tutkimus voi johtaa soveltuviin tekoihin. Jos osaaminen tai rohkeus ei käytännössä riitä, mallia voi katsoa vaikkapa onnistuneista yritystason ratkaisuista tai yksittäisten kansalaisten valinnoista. Sisu ei ole tyhjästä syntynyt sana.

Kun itsenäisyyspäivän herkistelyistä siirrytään joulurauhaan, maan etu voi olla hetken suomalaisten mielissä. Ainakin ajatusleikin verran itse kukin voi pohtia, mitä myöhemmin kertoo tehneensä Suomen hyväksi näinä vaikeina vuosina – miten voimat tuli suunnattua ja osaaminen käytettyä. Olinko mukana vastustamassa vai rakentamassa?

 

Karina Jutila

Karina Jutila
yhteiskuntatieteen tohtori
ajatuspaja e2:n johtaja

Kolumni julkaistu Lännen Median lehdissä 19.–20.12.2015