Harmaa sadepäivä kuvaa näkymiä elämässä, lausahti hiljainen nuori. Nippu pelkoja oli pilannut elämänilon: opiskelupaikkaa ei saa, ja vaikka saisi, töitä ei löydy. Siksi opintolainaa ei kannata ottaa, ja haaveilu omasta kodista on turhaa. Eläkkeisiinkään ei ole varaa, kun vanhuus koittaa. Nuori lisäsi listaan vielä ilmaston lämpenemisen, muovin meressä ja rääkätyt eläimet. Ryhti oli kumara.

Musta maailmankuva pysähdytti. Mitä on tapahtunut Suomelle, jossa vuosikymmenten ajan nuoriso ponnisteli vanhempiaan parempiin asemiin, välillä röyhkeästikin? Valtaosa nuorista pärjää hyvin ja luottaa itseensä sivutuulista välittämättä. Tuskaa on silti enemmän kuin toivoisi.

Poliitikot on helppo nimetä syyllisiksi yhteiskunnan depressioon. Äidit ja isät ovat toinen sylkykuppi,johon tavaraa mahtuu. Pätevämpi vastaus saadaan kuitenkin, kun luupin alle otetaan kaikki aikuiset.

Urheilun, viihteen ja median tähdet, tubettajat, opettajat ja muut idolit tulkitsevat ilmiöitä ja näyttävät mallia. Osa viljelee mustavalkoista kritiikkiä ja purkaa kyynisyyttään nuoriin, joilla ei ole aikuisten välineitä suodattaa sanottua ja kuoria pois liioittelua.

Pahimmillaan yksipuolinen keskustelu vie nuorilta elinvoimaa, ja ikään kuuluvan kapinoinnin sijaan kasvaa voimattomuus. Heikoksi peloteltu ei uskalla ottaa riskejä ja tarttua mahdollisuuksiin.

Masentaminen on vahingollista myös isänmaan kannalta. Ympäristön ja hyvinvointiyhteiskunnan ongelmat vaativat ratkaisuja pitkään. Siksi on julmaa viedä huomisen vastuunkantajilta voimia jo nyt.

AJANKUVAAN KUULUU tahallinen väärinymmärtäminen. Kun puoluejohtaja Antti Rinne kannusti kömpelösti suomalaisia synnytystalkoisiin, oikea asia käsitettiin väärin eikä sanoja säästelty.

Aikuisten ei pidä piilottaa maailman pahuuksia, mutta vastuullista on keskustella niistä monipuolisesti. Häivähdys optimismiakin sallitaan. Kuvaavaa on, että tietokirjailija Esko Valtaoja nousi otsikoihin uskomalla, että ihmiskunta selviää.

Talouskasvusta huolimatta työpaikoilla on todellisia huolia, mutta tunnistettavissa ovat myös työyhteisöjen ankeuttajat. He maalaavat uhkia ja tappioita silloinkin, kun perusteita ei ole.Synkistelijä kauhistelee ongelmia, ei ratkaise niitä.

Energiasyöppöjä on myös politiikassa. Ajan voi käyttää huolissa kieriskelyyn ja pahan mielen masinointiin miettimättä, miten se latistaa ja vie voimia kaikilta. Ratkaisujen kehittäminen jää muille. Samalla on hyvä ymmärtää, ettei nuoleskelu ole yhtään hyödyllisempää päätöksenteolle. Kansanedustaja Seppo Kääriäistä lainaten, mielistely on valehtelua.

ELÄMÄSSÄ PÄRJÄÄMISTÄ tukee parhaiten analyyttinen, rakentava ja rehellinen ote. Esikuvien pitäisi näyttää, että eri mieltä voi olla toista kunnioittaen eikä kriittisyys tarkoita lannistamista. Ennen kaikkea pitäisi painottaa, etteivät epävarmuudet merkitse epätoivoa.

Sosiaalista mediaa kannattaa välttää, jos keskustelu tarkoittaa asioiden jankkaamista viikosta toiseen ilman aikomustakaan rakentaa siltoja tai yhteistä ymmärrystä meistä ja maailmasta. Liian monelta aikuiselta jää tajuamatta, että väheksyntä ja kielteisyys tappavat nuorten tahtoa ponnistella ja vaikuttaa.

Professori Anne Birgitta Pessi lausuu osuvasti: ”Arjen keskustelukulttuuri on oleellinen: onko huomiomme kritiikissä ja negatiivisessa vaiko myönteisessä ja kannustavassa? Negatiivisen muistamme tutkitusti moninkertaisesti vahvemmin. Edes tasapainoon päästäksemme kiittävää ja myönteistä puhetta pitäisi olla moninkertaisesti jurnutukseen verrattuna.” Pessin työelämää koskeva neuvo pätee muuallakin.

Itse kullekin ja erityisesti nuorille tekisi hyvää kuulla kiittäviä sanoja myös julkisista palveluista. Uusi kirjasto, remontoitu jumppasali tai päällysteen saanut pyörätie ovat epämääräisesti ”jostain” rahoitettuja investointeja. Huonot uutiset henkilöidään, hyviä ei.

Kiitollisuus ei ole makeilua, vaan yhteiskunnan vahvuuksien tunnistamista. Urheilun ja kulttuurin saavutuksia suomalaiset osaavat hehkuttaa, ja samaa voitaisiin varovasti kokeilla politiikan puolella. Myönteistä palautetta kannattaisi antaa edes sen verran, ettei jatkuva haukkuminen haurastuta demokratiaa.

Kolumni julkaistu Lännen Median lehdissä 21.-22.10.2017

Kirjoittajat
Karina Jutila
johtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori
050 5515 361