Syksy on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Tohtoritiimimme työpäivät täyttyvät e2:n omista tutkimuksista ja yhteistyöstä kiinnostavien kumppaneiden kanssa.

Yksi päätöistämme on Suomalaisten identiteetit -tutkimus, jota teemme yhdessä Suomen Kulttuurirahaston kanssa. Hankkeen seurantaryhmää johtaa professori Anne Birgitta Pessi. Jussi ja Ville tekevät tutkimusta, ja valmista tulee ensi vuoden alkupuolella. Ainutlaatuiseen aineistoon nojaten kerromme silloin, mistä elementeistä suomalaisten identiteetit muodostuvat, mikä yhdistää ja mikä erottaa.

Toinen syksyn tutkimuksemme käsittelee asennoitumista ruotsin kieleen ja suomenruotsalaisuuteen. Selvitämme Svenska Folkskolans Vännerin rahoittamassa hankkeessa nimenomaan suomenkielisten asenteita. Yhteistyökumppani on ajatuspaja Magma, jonka kanssa toimimme myös European Liberal Forumissa (ELF). ELF:n tuella järjestämme 11.10. Helsingissä Venäjä-seminaarin, jossa käsitellään taloutta, ympäristöä ja turvallisuutta. Äänessä ovat sekä tutkijat että poliitikot.

Sitran, Kuntaliiton ja Helsingin yliopiston kanssa toteutamme Hack for Society -pilotin, jossa kokeillaan miten tutkijat, poliitikot ja opiskelijat tekevät yhdessä ongelmanratkaisua tutkimustietoon nojaten. Kokeilupaikkana on Helsinki. Muiden ajatuspajojen kanssa viemme loppuun Suomi 100 -hankkeen, jossa on jäljellä on keskustelutilaisuudet Jyväskylässä 11.9. ja Kotkassa myöhemmin syksyllä. Aiheina ovat työn tulevaisuus ja Suomen kansainvälinen asema.

Kaisan työlistalla on julkaisu Suomen ruokajärjestelmästä ja ruokaturvasta. Tulossa on myös Hiili pellossa -asiantuntijakeskustelu yhdessä Maaseutu- ja erävihreiden ja MTK:n kanssa. Kaisan syksyn työtä ovat myös alustukset ruokaturvasta mm. Turussa, Kuopiossa ja Helsingissä. Ruoka puhututtaa ja tutkimukseen perustuvaa monipuolista tietoa tarvitaan.

Karinan syksyn työajasta iso osa kuluu professori Juho Saaren vetämässä eriarvoisuustyöryhmässä, jonka pääministeri Juha Sipilä asetti alkuvuodesta. Karinan vastuulla on myös e2:n hallinto. Hallituksemme Ilkka Herlinin johdolla linjaa ensi vuoden painopisteet, ja työlle haetaan rahoitukset syksyllä.

Teemme edelleen yhteistyötä monipuolisesti eri etujärjestöjen, kansalaisjärjestöjen ja politiikan vaikuttajien kanssa. On innostavaa olla taustoittamassa kehittyvien organisaatioiden työtä tutkimuksilla, asiantuntija-alustuksilla ja työpajoissa. Tutkimustiedolle on tilausta.

Ota yhteyttä e2:een, jos haluat vaihtaa ajatuksia siitä, miten tutkimus palvelee. Täällä ollaan!

Kirjoittajat
Karina Jutila
johtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori
050 5515 361