Maailman maanviljelijöiden järjestö World Farmers’ Organization piti kesäkuun alkupuolella yleiskokouksensa Helsingissä. Tuottajien edustajat maailman eri puolilta keskustelivat mm. ilmastonmuutoksesta, ruokaturvasta, kaupasta ja arvoketjuista.

Olin mukana ruokaturvapaneelikeskustelussa, jossa painottuivat tuotannon määrä, ruuan saatavuus ja viljelijät ruuan tuottajina. Ne ovat keskeisiä, mutta eivät riittäviä asioita ruokaturvan syntymisen kannalta.

Vähemmälle huomiolle keskustelussa jäivät ruokaturvan muut ulottuvuudet – ihmisten mahdollisuudet hankkia ruokaa, ruuan laatu ja hyödyntäminen sekä jatkuvuus – joilla myös on yhtymäkohtia maatalouteen ja viljelijöihin.

Suurin osa maailman nälkäisistä löytyy kehittyvien maiden viljelijäperheistä, joiden oma tuotanto ei riitä koko vuoden tarpeisiin eikä rahaa ole ruuan ostamiseen. Heille suurin ongelma on rahan vähyys, ei niinkään ruuan saatavuus. Ruokaturvaa on mahdoton saavuttaa, jos ei puututa köyhyysongelmaan.

Kehitysmaiden syrjäseutujen viljelijät ovat usein puhtaan veden ja terveyspalvelujen ulkopuolella. Siten terveysongelmat ovat yleisiä, mikä heikentää ihmiselimistön kykyä hyödyntää ruokaa ja siitä saatavia ravintoaineita ja energiaa. Peruspalvelujen ulottaminen kaikille vahvistaa myös ruokaturvaa.

Keskeistä on, tähdätäänkö tuotannossa massan ja kalorien tuottamiseen vai ravitsemuksellisesti täysipainoiseen ruokaan. Tässä suuri merkitys on myös muilla arvoketjun toimijoilla: millainen on jalostajien ja kauppiaiden toimintalogiikka? Hyväkin raaka-aine voi prosessoinnissa muuntua kaloririkkaaksi ja ravintoköyhäksi höttöruuaksi. Ruokaturvaa pitää arvioida siten myös ravitsemuksen näkökulmasta.

Ruokaturva on myös sosiaalinen kysymys. Jos kehitysmaiden maaseudun naisilla olisi miesten kanssa yhtäläinen mahdollisuus käyttää tuotantopanoksia ja maata ja saada lainaa, tuotanto kasvaisi ja köyhyys vähenisi. Maaseudulla ja maataloudessa työskentelevien naisten aseman vahvistaminen parantaisi ruokaturvaa monella tavalla.

Ilmastonmuutos ja muut ympäristön tilan muutokset sekä tuotannon heikko kannattavuus uhkaavat ruuan tarjonnan jatkuvuutta, mikä heikentää pitkän aikavälin ruokaturvaa. Monimuotoinen maatalous pystyy sopeutumaan erilaisiin muutoksiin paremmin kuin yksittäisen kasvin, kuten maissin tai soijan laaja monokulttuuriviljely. Maatalouden sopeutumiskyvyn ja kannattavuuden parantaminen ovat tulevaisuuden ruokaturvan peruskiviä.

Kirjoittajat
Kaisa Karttunen
Tutkija (Maatalous- ja metsätieteiden tohtori)
040-7018129