Alkuvuodesta julkaistu Newsbrokersin ”Ilmastonmuutos ja naudanlihan tuotanto Suomessa” sekä sen uutisointi ovat herättäneet runsaasti keskustelua. Tietokirjailija Ville Lähde kommentoi raporttia ja sen uutisointiin liittyviä otsikoita Maaseudun Tulevaisuudessa (2.4.2017). Toimittaja Mikko Pelttari julkaisi artikkelinsa ”Tutkijan maine vaarassa” Yliopistolehden numerossa 04/17. Myös Aamulehti ja Helsingin Sanomat puuttuivat asiaan pääkirjoituksissaan.

Kommentoijat ovat nostaneet esille epäjohdonmukaisuudet raportissa tehtyjen tutkijahaastattelujen ja johtopäätösten välillä. Suurimmat ongelmat liittyvät varmana tietona esitettyihin asioihin, vaikka tutkimustieto on vielä puutteellista, esimerkiksi että Suomen nurmet toimivat hiilinieluina. Lisäksi johtopäätöksissä vertaillaan ja yhdistellään asioita, joita ei voi arvioida samalla asteikolla.

Tässä tapauksessa tieteen popularisointi johti sivuraiteelle.

Tutkimustulosten saaminen julkiseen keskusteluun ja päätöksenteon tueksi voi olla koko tutkimusprosessin kriittisin vaihe. Kevään episodin surkein lopputulos olisi se, että tutkijat vetäytyisivät kammioihinsa eivätkä enää jakaisi tietoaan.

Maan hiilivarastot ja niiden muutosten yhteydet nurmen ja muiden kasvien viljelyyn on monimutkainen kokonaisuus. Jaakko Heikkinen selvitti asiaa kivennäismaiden osalta vuonna 2016 ilmestyneessä väitöskirjassaan ”Carbon storage of Finnish agricultural mineral soils and its long-term change”.

Heikkinen toteaa, että Suomen peltomaat ovat melkoisia hiilivarastoja, jotka kuitenkin menettävät hiiltä viljelytoimien seurauksena. Muun muassa vuosittain toistuva maan muokkaus yksivuotisten kasvien tarpeisiin lisää päästöjä. Parannetuilla viljelykäytännöillä maan hiilivarastoja voidaan Heikkisen mukaan kuitenkin ylläpitää.

Heikkisen tulokset koskevat pääasiassa maan pintakerroksia ja hän toteaakin, että paljon lisätutkimusta tarvittaisiin sen selvittämiseen, mitä tapahtuu maan alempien kerrosten hiilivarastoissa.

Miten nurmi liittyy tähän? Nurmea varten maata ei tarvitse muokata vuosittain, vaan pelkästään nurmen uusimisen yhteydessä 3-5 vuoden välein. Lisäksi nurmikasvien juuret (erityisesti puna-apila, sinimailanen, nadat) ulottuvat usein viljoja syvemmälle ja laajemmalle ja ne jättävät maan syviin kerroksiin runsaasti kuollutta orgaanista ainesta, jonka sisältämän hiilen madot ja pieneliöstö muuttavat pysyvämpään muotoon.

Ennen kuin vedetään lopullisia johtopäätöksiä siitä, toimivatko Suomen nurmet hiilinieluina vai hiilen lähteinä, tarvitaan lisää tutkimusta. Tässä vaiheessa lienee turvallista sanoa, että Suomessa kivennäismaiden monivuotisista nurmista näyttää syntyvän vähemmän nettopäästöjä kuin yksivuotisten kasvien viljelystä.

Kirjoittajat
Kaisa Karttunen
Tutkija (Maatalous- ja metsätieteiden tohtori)
040-7018129