Politiikkaa uskontojen varjolla

Pakolaiskriisi on saanut monet suomalaiset korostamaan luterilaisia arvoja ja vieroksumaan etäisempiä uskontoja. Erilaisuuden pelko ei yllätä, kun ottaa huomioon luterilaisen kirkon vahvan aseman Suomessa.

Kirkko on tarjonnut suomalaisille uskoa, turvaa ja lohdutusta. Se on opettanut, tuottanut palveluita ja kannustanut huolehtimaan heikoimmista. Seurakunnat olivat aikanaan pohja kunnille, siis sille miten paikallinen maallinen valta järjestettiin.

1900-luvun alkupuolella papit olivat vahvoja mielipidejohtajia. He määrittivät isänmaallisuutta ja rakensivat viholliskuvaa sotavuosina. Käsitettä pyhä sota käytettiin myös Suomessa.

Luterilainen arvopohja näkyy edelleen ihmisten arjessa ja politiikassa. Sanat koti, uskonto ja isänmaa sopivat ainakin puolueisiin keskellä ja oikealla. Julkiuskovaisia poliitikkoja on kaikissa puolueissa.

Uskonnollinen puhe on kuitenkin maltillista Suomessa. Lähinnä arvuutellaan, toivottaako tasavallan presidentti Jumalan siunausta uudenvuodenpuheensa lopuksi.

Eduskunnassa uskontojen kirjo on nyt laajempi kuin koskaan, mutta se ei rajoita poliitikkojen välistä yhteistyötä. Levollisuus ei silti ole itsestään selvää.

Uskonnoilla on yhteys konflikteihin eri puolilla Eurooppaa. Pahoja tekoja on kohdistettu vääräuskoisten lisäksi oman kirkkokunnan mustiin lampaisiin vuosisatojen ajan ja niin tehdään edelleen.

Pohjois-Irlannin levottomuuksilla oli poliittiset ja uskonnolliset perustelunsa. 1990-luvun lopulle jatkuneissa protestanttien ja katolisten yhteenotoissa kuoli ja vammautui tuhansia ihmisiä, mukana lapsia ja vanhuksia. Terroria harjoitettiin Pohjois-Euroopan reunalla, parin tunnin lentomatkan päässä Helsingistä.

Jugoslavian hajoamista seuranneissa Balkanin sodissa oli kyse kansallisuuksien kohtaamisesta ja poliittisesta murroksesta. Tappamista lietsottiin ääriajattelulla, jossa yhdistettiin häikäilemättömästi uskonto, politiikka ja historian painolastit.

Sodissa maanosamme kartta muuttui, mutta niin muuttui myös miljoonien viattomien elämä. Kansanmurha oli totta 1990-luvun Euroopassa.

Uskontojen varjolla on paitsi tapettu myös tuhottu. Kun ääriliikkeet hävittävät taidetta ja kulttuurimuistomerkkejä Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa, kannattaa muistaa, että samaa tehtiin Balkanilla runsas pari vuosikymmentä sitten.

Uskonnot ovat inspiroineet ja kirkot rahoittaneet taiteilijoita vuosisatojen ajan, mutta kirkot ovat syyllistyneet myös taiteen, kirjallisuuden ja arvorakennusten tuhoamiseen. Kulttuuriperintö voi olla väkivallan kohde ja sodan uhri.

Poliittisten oikeuksien ja lukutaidon yleistyminen herätti aikanaan avointa vastustusta katolisessa kirkossa. Tiede tulkittiin ääriajattelussa uskonnollisten oppien ja kirkon vallan horjuttamiseksi.

Katolinen kirkko on tänä päivänä toista kuin menneinä vuosisatoina, mutta edelleen riittää anteeksipyydettävää ainakin lasten seksuaalisen hyväksikäytön sekä vähemmistöjen ja naisten syrjinnän vuoksi. Alkuperäiskansojen alistaminenkin pysyy kristittyjen syntilistalla.

Kirkot ovat tehneet myös paljon hyvää. Puolassa katolinen kirkko tuki avoimesti Solidaarisuus-liikettä ja demokratiakehitystä 1980-luvulla. Solidaarisuus käynnisti Gdanskin telakalla tapahtumaketjun, joka vaikutti koko sosialistisen järjestelmän romahtamiseen.

Viime kuukausien aikana on nähty, miten eri kirkot ja uskonnolliset järjestöt antavat hätäapua pakolaisille ja tukevat kotoutumisessa ympäri Eurooppaa. Osaamista, varoja ja tahtoa on.

Pakolaiskriisi ja ääriliikkeet eivät yksin selitä voimistunutta keskustelua uskonnosta ja politiikasta. Ilmiö on yleisempi.

Uskonto on iso osa politiikkaa esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellä teekutsuliike on republikaaneille ilon tai päänsäryn aihe, riippuen siitä keneltä kysyy. Myös demokraattien on muistettava Jumala ainakin presidentinvaalikampanjoinnissa.

Teekutsuliikkeen kaltaisessa uskonnollisessa populismissa on häivähdys samaa kuin ääriliikkeissä. Molemmat tarjoavat yksinkertaisia ratkaisuja epävarmuuksien keskelle. Ne lupaavat hyvän elämän ja valmiin maailmanselityksen. Seuraajan ei ole pakko ajatella.

Kirkot ovat saaneet paljon aikaan ja pysyvät politiikan kyljessä jatkossakin. Toivoa kuitenkin sopii, että humanismi ja kyky ymmärtää erilaisuutta ovat osa kaikkia uskontoja ja kaikkea politiikkaa. Uskonnot eivät sinällään ole viallisia, mutta ihminen on.

 

Karina Jutila

Karina Jutila
yhteiskuntatieteen tohtori
ajatuspaja e2:n johtaja

Teksti on julkaistu Lännen Median lehdissä 6.–7.2.2016