Mitä harjoittelu e2:ssa antoi minulle?

Olin viime syksynä opiskeluissani siinä vaiheessa, että jäljellä olivat gradun loppuun kirjoittaminen ja vapaaehtoinen korkeakouluharjoittelu, joka oli mielestäni ensiarvoisen tärkeä. Omaksi harjoittelupaikakseni valikoitui e2. Harjoitteluni alkoi viime vuoden syyskuussa ja päättyi joulukuun alussa.

Opiskelen politiikkatieteitä, joista ei valmistuta mihinkään tiettyyn ammattiin, joten opiskelijoille on hyvä saada käytännön kokemusta erilaisista työtehtävistä, joissa voi soveltaa opittuja asioita. Opiskelijoista vain harva jatkaa maisteriopintojen jälkeen tutkijaksi yliopistolla, joten ymmärrystä siitä, mitä muuta voisi opintojen jälkeen tehdä työelämässä, saa parhaiten harjoittelun kautta. Itse olen saanut harjoittelussa e2:ssa kokemusta niin tutkimuksesta, taloushallinnosta kuin erilaisista sidosryhmätapaamisista.

Käytännön kokemusta tutkimustyöstä sain avustaessani tutkijoita. e2 julkaisi marraskuussa tutkimusraportin Miksi hallitukset kompuroivat? Tutkimus puolueiden kannattajien näkemyseroista. Pääsin osallistumaan raportin teon loppuvaiheeseen, jolloin läpikäytiin ja editoitiin leipäteksti sekä suunniteltiin raportin ulkoasu, graafit ja kuvat. Lisäksi hankin tutkimusaineistoja muihin meneillään oleviin projekteihin muun muassa Keskustan ja Maaseudun arkistosta.

Olin mukana myös suunnittelemassa uusia hankkeita. Oli mielenkiintoista ja uutta huomata, kuinka paljon aikaa ja miettimistä tutkimuksen suunnitteluun tarvitaan. Lisäksi tutkimusraportin rakentaminen ja pienten yksityiskohtien huomioiminen olivat yllättävän paljon aikaa ja tarkkuutta vaativaa työtä. Nyt ymmärrän paremmin, kuinka tutkimuksia tehdään ammattimaisesti sekä mistä kaikista työvaiheista tutkimus ja tutkimusraportin laatiminen koostuvat.

Taloushallinto tuli tutuksi, kun osallistuin rahoitushakemusten tekoon sekä hankkeiden budjetin laadintaan. Tiedän nyt käytännön tasolla, kuinka paljon rahaa menee mihinkin työvaiheeseen ja mitkä ovat perusteet saada rahoitusta hankkeelle. Lisäksi pääsin tapaamaan monipuolisesti e2:n eri yhteistyökumppaneita sekä poliitikkoja eri puolueisista.

Kaiken kaikkiaan harjoittelu oli hieno kokemus ja viihdyin e2:n tiimissä erittäin hyvin. Uskon, että e2 tarjosi minulle parhaan mahdollisen harjoittelujakson tarjoamalla monipuolisia tehtäviä ja mahdollisuuden osallistua heidän toimintaansa täysin tiimin jäsenenä.

Mieleenpainuvin oppi harjoittelusta oli, kuinka käytännön politiikkaa ei koulun penkillä pääse oppimaan. Jotta politiikan tutkija ymmärtää tutkimuskohteensa paremmin, täytyy olla kokemusta ja tietoa myös käytännön politiikasta. Kirjat, teoriat ja tutkimukset eivät politiikkaa tee, vaan ihmiset. Vain heidät kohtaamalla voi oppia ymmärtämään syvemmin ja paremmin politiikkaa sen kaikissa muodoissa.

 

Annika Sipola

Annika Sipola
valtio-opin opiskelija, politiikkatieteet (YTK)
Lapin yliopisto