Miksi tutkimustieto ei tavoita päättäjiä?

”I trust on facts that support my policy”, totesi brittipoliitikko, konservatiivi David Campbell Bannerman viime keväänä A-studiossa pohtiessaan maansa EU-eron hyviä ja huonoja puolia. Hän kertoi nojaavansa tosiasioihin, jotka tukevat hänen politiikkaansa.

Toteamus oli kulmakarvoja nostattava, mutta myös rehellinen. Poliitikoille tutkimustulokset ovat aina vain yksi osa yhteiskunnallista kokonaisharkintaa. Yhtä tärkeitä ovat poliitikon arvot, poliittiset visiot, äänestäjien ja erilaisten intressiryhmien tarpeet sekä puolueiden kilpailuasetelmat.

Ja toisaalta, yhteiskunnallisissa kysymyksissä tiede tarjoaa vain harvoin kiistattomia tuloksia tai selkeitä toimenpidesuosituksia. Tieteen sisäinen ristiriitaisuus tarjoaa runsaasti tilaa erilaisille tulkinnoille.

Tieteen vaikutus on suurinta silloin, kun päätöksentekijällä on heikot ennakkotiedot käsiteltävästä asiasta. Monissa kysymyksissä poliitikot ovat muodostaneet näkemyksensä vuosien tai vuosikymmenten aikana – yksi tutkimus ei päätä käännä.

Silloin kun pohjatiedot ovat heikot, on vaikuttavuus suurempaa. Teknisillä tieteillä on lähtökohtaisesti suurempi vaikuttavuus kuin vaikkapa yhteiskuntatieteellisellä tutkimuksella, jonka teemat ovat usein lähellä poliitikkojen omaa arkea ja kokemuspiiriä. Ja kiistatta myös päättäjissä on eroja. Toiset antavat tieteelliselle tiedolle suuremman arvon kuin toiset. Ammatillinen taustakin vaikuttaa.

Tutkimuksen vaikuttavuutta voivat heikentää poliitikkojen kielteiset käsitykset tutkijoiden objektiivisuudesta. Lauantaina Ylen Ykkösaamussa (21.1.2017) esiintynyt Esko Aho arvioi, että julkisuudessa esiintyy nykyisin yhä enemmän ”asiantunteilijoita”, jotka kertovat tieteen antaman suojan takaa kuinka asioita tulisi hoitaa.

Ahon analyysi ei liene poliitikkojen keskuudessa aivan harvinainen, eivätkä tutkijatkaan asiaa täysin kiistä. Toimittajat haluavat kuulla vahvoja näkemyksiä ja mielipiteitä, minkä seurauksena tutkijan henkilökohtaiset arvostukset tulevat näkyvämmiksi. Julkisen keskustelun moniarvoisuuden kannalta kehitys on myönteinen, mutta poliitikon ja kansalaisten silmissä luottamus tutkijan objektiivisuuteen voi kärsiä.

Tutkimuksella voi olla poliitikolle välineellistä ja taktista arvoa. On tavallista, että kansanedustajat kutsuvat valiokuntakuulemisiin asiantuntijoita, joiden näkemykset ovat lähellä heidän omiaan. Kansanedustajan argumentointia vahvistavat tutkimustulokset ovat käyttökelpoista tavaraa esimerkiksi eduskunnan täysistunnoissa. Jos tulokset eivät miellytä, ne voidaan tarvittaessa myös sivuuttaa.

Tutkimusta voidaan hyödyntää myös päätöksenteon lykkäämiseen. Harva vastustaa tutkimusten tai lisäselvitysten teettämistä päätöksenteon tueksi, joten niiden teettäminen on hallitukselle hyväksyttävä tapa siirtää kiperiä päätöksiä myöhäisempään ajankohtaan. Oppositiossa samalla metodilla voidaan yrittää jarruttaa päätöksiä.

Tutkimusten avulla poliittisista päätöksistä voidaan myös pyrkiä tekemään epäpoliittisia ja teknisiä. Tavoitteena voi olla kritiikin vaimentaminen, moraalisten argumenttien väheksyminen ja päätöksentekoon liittyvien arvovalintojen häivyttäminen.

Samalla kun tutkimustiedolle vaaditaan vahvempaa asemaa päätöksenteossa, on hyvä tiedostaa poliitikkojen lähtökohdat. Tutkijan tieteellinen fakta on poliitikon pakissa vain yksi työkalu muiden joukossa. Ja tiettyyn pisteeseen näin pitääkin olla, sillä politiikka ei ole teknokraattista asioiden hoitamista vaan tiedon, arvojen ja intressien yhteensovittamisesta.

Toisaalta yhtä tärkeää on muistaa, etteivät kaikki tosiasiat ole tulkinnanvaraisia. Tutkimustieto on epävarmuuksistaan huolimatta parasta saatavilla olevaa tietoa, jonka varaan päätöksenteon tulee rakentua. Suomessa asiat ovat verrattain hyvin, mutta maailmalta kuulee myös varoittavia esimerkkejä. Kun presidentti Trumpin tiedotuspäällikkö jäi kiinni suoranaisesta valheesta, hänen kerrottiin ainoastaan esitelleen ”vaihtoehtoisia faktoja”.

 

Ville Pitkänen

Ville Pitkänen
Tutkija, VTT
e2

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 4.2.2017