Miksi töissä saa huutaa?

Nokia kaatui pelolla johtamiseen, uutisoitiin syyskuussa. Kymmeniin haastatteluihin perustuva tutkimustulos ei yllättänyt. Huono johtaminen on suomalaisen työelämän pimeä puoli.

Jos työpaikalla saa huutaa, nolata, pantata tietoa, mustamaalata ja vähätellä toisten ideoita, johtaminen on pielessä. Työpanos ja -motivaatio eivät voi olla kunnossa, jos pelko ja piruilu ovat osa työpäivää. Yritysten kilpailukykyä halutaan parantaa työaikaa pidentämällä ja maltillisilla palkkaratkaisuilla. Kolmanneksi keinoksi kannattaa ottaa työelämän hulluuksien poistaminen.

Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen on saanut kiitosta johtamisestaan. Ennen hänen johtajakauttaan julkisuudessa kerrottiin toistuvasti oopperan työilmapiiri- ja talousongelmista. Kärkkäisen johdolla oopperassa on tehty Hyvä käytös sallittu -ohjeistus, jolla on puututtu kokemuksiin kiusaamisesta ja häirinnästä. Ongelmat myönnettiin ääneen ja niiden poistamiseen tehtiin välineitä.

Esimerkki osoittaa, että johtamisella voidaan poistaa ongelmia – tai ylläpitää niitä.

Kärkkäinen on painottanut johtamisessa kuuntelemista, viestintää, luottamusta ja johdonmukaisuutta.

Myös Koneen ex-johtaja Matti Alahuhta on korostanut kuuntelemista. Hänen mielestään erityisesti huonojen uutisten tuojia ja vastakkaisten näkemysten esittäjiä kannattaa rohkaista. Näin vältetään kaunistelun ja salailemisen kulttuuri.

Oopperassa ongelmat olisi voitu kuitata sanomalla, että taitei-lijat ovat temperamentikkaita ja ylilyönnit kuuluvat asiaan. Liian monessa työpaikassa niin tehdään, vaikka oikeasti temperamentti on vain alhainen tekosyy huonolle käytökselle. Äkkipikaisilla ja voimakasluonteisilla ei ole oikeutta dominoida työyhteisöä, he eivät ole erityistapauksia.

Korkeasti koulutettujen Suomessa joudutaan aikuisille opettamaan käytöstapoja, kertomaan mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Työnantajan ja työntekijän etu asiassa on yhteinen: hyvä työilmapiiri takaa, että ammattilaiset pystyvät yhdessä tekemään tuotteen ja tuloksen.

Liike-elämän Grand Old Lady Kirsti Paakkanen kertoi Viva-lehdessä, että hänen tavassaan johtaa on kaksi olennaista asiaa: vastuu ja vapaus. Työntekijällä on oltava vastuu hoitamistaan tehtävistä ja vapaus käyttää lahjojaan.

Jos työpaikalla pelätään, lahjakkuutta jää käyttämättä ja päivästä toiseen mennään vain haaveillen paremmasta. Liian moni työntekijä ahdistuu jo sunnuntaiaamuna, kun miettii tulevaa työviikkoa.

Nokiassa huono johtaminen maksoi paljon. Samaa tapahtuu pienemmässä mittakaavassa esimerkiksi vanhainkodeissa, kouluissa, yliopistoissa, seurakunnissa, mediassa ja politiikassa.

Työpaikoilla sallitaan käyttäytymistä, joka estää ihmisiä kertomasta ideoistaan ja antamasta parastaan. Työpanos voi olla maksimin sijaan minimi.

Organisaatiot voivat olla viilattuja ja toimistot hienoja monitilaratkaisuja, mutta työn tekemisen käytännöt kaukana esimerkillisestä. Kiiltävän yrityskuvan takana voi olla todellisuus, jossa työpaikan vessa on paikka itkeä pois kollegan ylilyöntien aiheuttama järkytys. Huono johtaminen maksaa ja pahimmillaan se sairastuttaa.

Isossa suomalaisessa kansalaisjärjestössä on tapana seisottaa tiimin jäseniä nuhdeltavina kuin kurittomia oppilaita rehtorin kansliassa.

Huutava johtaja ilmeisesti kuvittelee, että asiantuntijat tekevät työnsä paremmin nöyryytettyinä eivätkä kerro kokemuksistaan eteenpäin.

Johtaja esiintyy julkisuudessa hyvin, ja yhteistyö sidosryhmien kanssa toimii. Käytös työpaikalla paljastaa kuitenkin, ettei hänen pitäisi olla johtotehtävässä – eikä ehkä 2010-luvun työelämässäkään. Hän on iso riski järjestölleen.

Äskettäin johtamisesta väitellyt Anu Pynnönen arvioi, että Suomessa huonon johtamisen kritiikkiä jopa vaiennetaan aktiivisesti. Juhlapuheissa ylläpidetään kuvaa sankari- ja puurtajajohtajasta. Jos johtaminen on huonoa, se johtuu toimintaympäristöstä tai tilannetekijöistä, ei johtajasta itsestään. Ongelmia peittelemällä mahdollistetaan kehnon johtamisen jatkuminen.

Jos huono johtaminen on järjenvastaista, miksi se on sallittua? Miksi johtajia valitsevat eivät puutu siihen, vaikka seuraus on sama kuin työantajalta varastamisella: kustannus näkyy viimeistään lopputuotteen hinnassa tai vähintäänkin maineenmenetyksenä, kuten kuljetusalan ammattiliiton AKT:n kiusaamistapauksessa.

Jäävätkö järjettömyydet paljastumatta, koska taustalla itää ajatus, että kiusaamisen ja huonon johtamisen esiin nostanut on itsekin vähän syyllinen? Mitäs antoi tapahtua, reppana.

 

Karina Jutila

Karina Jutila
yhteiskuntatieteen tohtori
ajatuspaja e2:n johtaja

Julkaistu Lännen Median lehdissä 17.10.2015