Kansalainen paiskoo ovea täysin harkitusti

Kirkon ovi käy nyt tiheämpään kuin menneinä vuosikymmeninä. Noin puoli miljoonaa suomalaista on eronnut tai palannut kirkon jäseneksi viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Naisen nimittäminen piispaksi, homoseksuaalin siunaaminen lähetystyöhön ja avioliittolain muutos ovat syitä erota kirkosta. Ne ovat myös syitä jäädä tai liittyä jäseneksi. Monet erovyöryä arvioineet väittävät, että suomalaiset ovat klikkaajakansaa, joka reagoi muutoksiin suutuspäissään. Kansalaiset eivät kuulemma ymmärrä kokonaisuuksia.

Päättäjissä, päätoimittajissa ja muissa viisaissa on niitä, jotka arvioivat ylhäältä kansalaisten valintoja ja ovat häpeissään itsekkäästä oikuttelusta. Aivan kuin kansa olisi rahvasta, roskaväkeä.

Suomalaiset ovat täysin kykeneviä arvioimaan kirkkoa ja maamme muita instituutioita ja päättämään omasta suhteestaan niihin.
Jo runsas sata vuotta sitten vallanpitäjien enemmistö arvioi, että kansalaisille voi antaa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden. Samaan kansaan eliitti uskalsi luottaa, kun Suomelle lähdettiin ajamaan itsenäisyyttä. Luottamukselle on perusteet myös nyt.

Suomalaiset ovat asioihin vakavasti, jopa tosikkomaisesti suhtautuvia. Uskonto ja politiikka kiinnostavat vähemmän kuin tasavallan vaikeina vuosina, mutta niitä koskevia ratkaisuja ei tehdä vieläkään hetken mielijohteesta. Vaikka klikkaaminen on helppoa, etusormen liikkeeseen yhdistyy ajattelu.

Eduskunnalle jätetyt kansalaisaloitteet ja keskustelu kirkon ympärillä ovat merkkejä siitä, että suomalaiset ovat aktivoitumassa ja palaamassa äänivaltansa käyttäjiksi. Protestiäänestäminen viime eduskuntavaaleissa oli myönteinen merkki.

Menettelytavat voivat olla erilaisia kuin entisaikaan, mutta suunta on oikea. Suomalaiset ottavat kantaa ja kokoontuvat kahviloissa, essonbaareissa ja uuden ajan areenoilla internetissä.

Ääriajatteluakin ehkäistään parhaiten yhdessä, tasavertaisina. Sen sijaan, että verrataan suomalaisia kaupan karkkihyllyn edessä kiukutteleviin lapsiin, perustellumpaa on suunnata voimat kirkon, puolueiden, median ja vaalijärjestelmän uudistamiseen.

Kansakunnan instituutiot voisivat palvella muutosta paljon nykyistä paremmin. Askel eteenpäin olisi esimerkiksi nettiäänestämisen käyttöönotto uurnavaalin rinnalla – silläkin riskillä, että se vaatii joidenkin kavahtamaa klikkailua.

Suomalaiset ovat valmiita osallistumaan ja kuulumaan kirkkoon tai puolueeseen, mutta sen tehdessään he jättävät entistä useammin takaoven raolleen. Ihan siltä varalta, että lähteminen tuntuu paremmalta kuin jääminen.

Karina Jutila
johtaja
e2 Ajatuspaja

Kolumni julkaistiin Lännen Median lehdissä, mm. Satakunnan Kansassa, 6.12.2014