Ilkka Herlin: Ilmiriita Ruotsissa

Ruotsissa on jälleen puhjennut riita tavanomaisen ja konventionaalisen tuotannon kesken. Neljä tutkijaa on hyökännyt voimakkaasti luomua vastaan Svenska Dagbladetissa.

Väitteet ovat tuttuja. Jos mentäisiin kokonaan luomuun, tarvittaisiin tuplasti viljelyalaa, tarvittaisiin tuontia ulkomailta, mikä vain siirtäisi ongelman muualle, myös luomusta tulee päästöjä vesistöihin, myös luomutuotteista löytyy vaarallisia aineita ja niin edelleen.

Väitteet ovat osittain tottakin. Uskallan väittää, että huolimaton luomuviljelijä on rasite Itämerelle siinä missä huolimaton tavanomainenkin viljelijä. Käytetty tuotantopanos voi mennä hukkaan minkä tahansa suunnan viljelijältä. Tällainen viljelijä tekee siis hallaa ympäristölle ja huonoa taloudellista tulosta itselleen. Tuplavahinko.

Kun käydään periaatteellista kiistaa luomun ja tavanomaisen välillä, mielestäni olisi syytä muistaa, että molemmilla menetelmillä voi päästä umpikujaan niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Tavanomainenkin viljely on monin paikoin johtanut umpikujaan, ja on johtamassa vielä useammassa paikassa. Esimerkiksi tuholaismyrkkyjen seuraukset alkavat vasta näkyä.

Molempia viljelytapoja tulee kehittää. On ilmeistä että luomusadot ovat liian pieniä. En ole myöskään vakuuttunut siitä, että panos-/tuotossuhde olisi huipussaan luomuviljelijöillä. Tehokkaammalla – siis räätälöidyllä ja oikeaan aikaan tehdyllä – luonnonmukaisella lannoituksella voitaisiin päästä parempiin tuloksiin, samoin kuin viljelykiertoa edelleen kehittämällä rikkakasvien torjumiseksi. Edelleen maaperän rakennetta voi monin tavoin kehittää ja parantaa.

Kun olen seurannut luomuviljelijöiden tekemää kehitystyötä, olen vakuuttunut siitä, että ala tulee menemään vauhdilla eteenpäin. Tietenkin se vaatii julkisen vallan suopeutta eli tukea. Raha lienee sivumennen sanoen se kivi, joka ruotsalaistenkin tutkijoiden kengässä hiertää.

Hupaisaa kyllä, samoilla keinoilla voi parantaa tavanomaisenkin viljelyn tulosta. Vähentämällä tuotantopanosta – eli käyttämällä lannoitteet tehokkaammin – voi parantaa tulosta ja säästää ympäristöä. Tärkeää olisi kyetä estämään ristiriitojen syvenemistä ja nähdä yhteiset intressit.

Ruotsalaisessa keskustelussa ei juurikaan ole  kiinnitetty huomiota ravinteiden tehokkaaseen kierrättämiseen, mikä näin Itämeri-ihmisen mielestä on outoa, koska se kuitenkin on ongelman ytimessä ja keino, jolla niin tavanomainen kuin luomuviljelijäkin voi osallistua ympäristön pelastamiseen. Siihen on viitannut ainoastaan alan grand old man Artur Granstedt. Hän vannoo tilatason kierrätyksen nimeen, mikä voi periaatteessa olla oikeinkin, mutta valitettavasti vain periaatteessa.

Perusongelmahan on tunnetusti se, että lihantuotanto lantoineen on ryöstäytynyt erilleen kasvintuotannosta keinolannoitteiden myötä, ja lihan teollisessa tuotannossa lannasta on tullut ongelma. Tämä yhteys pitäisi solmia uudelleen, mutta olevista olosuhteista lähtien.

Meillä suomalaisilla on verrattain hyvät lähtökohdat päästä eteenpäin näissä asioissa, koska ravinteiden kierto on ollut valtiovallan erityisessä suojeluksessa aina Matti Vanhasen hallituksen päivistä asti.

Nyt Stubbin hallitus voisi laittaa paremmaksi ja polkaista pystyyn ravinnekiertopilotin Varsinais-Suomeen. Sillä saataisiin Saaristomeren tilaa parannetuksi ja näytetyksi ruotsalaisille, että meillä tehdään, eikä vain puhuta.

Olisi siinä ylpeyden aihetta koko EU:n laajuudelta. Käyttämällä lannan energian tehokkaasti vaikka traktoreissa olisimme sitä paitsi lähempänä päästötöntä maataloutta niin tavanomaisessa kuin luomuviljelyssäkin.

Maaseudun Tulevaisuuden vieraskolumni 3.12.2014