Eliitti hämmentyy, kun kansa äänestää

Perussuomalaiset olisi hyötynyt eniten äänestämättömien mobilisoitumisesta vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Tuore kansallinen vaalitutkimus osoittaa, että perussuomalaiset oli äänestämättömien joukossa suositumpi puolue kuin kokoomus, SDP ja keskusta yhteensä.

Perussuomalaiset olisi siis hyvin voinut nousta eduskunnan suurimmaksi puolueeksi, jos äänestämättömät olisivat toteuttaneet puoluepreferenssinsä. Myös 2011 vaaleissa puolue oli äänestämättömien kiistaton ykkösvaihtoehto.

Tärkeimmät äänestämättömyyden syyt ovat epäluottamus poliitikkoihin, ja äänestämisen kokeminen yhdentekeväksi tai hyödyttömäksi. Äänestämättömyys liittyy myös yksilön asemaan yhteiskunnassa: heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat äänestävät harvemmin kuin paremmassa asemassa olevat. Lisäksi äänestämättömillä on havaittu olevan erilainen asenne- ja arvomaailma kuin äänestävillä. Hiljaisen kansanosan äänestämättömyydellä on ratkaiseva vaikutus vaalien lopputulokseen

Demokratian paradoksi liittyy siihen, että äänestysprosentin nousua pidetään yleisesti toivottuna asiana, mutta ”establishmentin” näkökulmasta nousu merkitsee vääjäämättä myös sitä, että ”väärät” ihmiset äänestävät tai ei-toivotut mielipiteet saavat liikaa painoarvoa.

Paradoksi on tullut esiin ympäri Eurooppaa, viimeisimpänä Iso-Britannian EU-kansanäänestyksessä. Äänestysprosentti oli korkein pitkiin aikoihin valtiollisissa vaaleissa, mutta tulos oli väärä. The Spectator-aikakausilehdessä kuvataan osuvasti kahta lähestymistapaa, joilla EU-myönteinen, parempiosainen väki on yrittänyt selittää tulosta.

Tulosta on selitetty tavallisen kansan raivolla, jota populistiset demagogit lietsoivat. Tämä näkökulma perustuu siihen, että vähäosaiset ja alempiin yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ovat muita alttiimpia vedätykselle eivätkä kykene ajattelemaan ja järkeilemään äänestyspäätöstään itsenäisesti, irrallaan esimerkiksi Nigel Faragen kaltaisista vaikuttajista.

Toisaalta tulosta on pidetty tavallisten kansalaisten protestina, koska he kokevat eliitin unohtaneen heidät. Voi kuitenkin olla, että ärsykkeenä ei ole unohtaminen, vaan se, että tavallisia kansalaisia ylenkatsotaan. EU-eron puolesta äänestäneet saattavat kokea, että eliitti puuttuu liikaa asioihin ja että parempiosaiset halveksuvat heidän koko elämänpiiriään sekä korostavat tiedollista ja moraalista ylemmyyttään.

Sama ilmiö on havaittavissa eri puolilla maailmaa: establishment ja korkeasti koulutettu kansanosa hämmästyvät kerta toisensa jälkeen, kun heikommassa sosioekonomisessa asemassa olevat aktivoituvat. Tavoiteltavaa vaikuttaa olevan se, että heikosti yhteiskuntaan kiinnittyneet eivät äänestä, vaikka juhlapuheissa korostetaan, miten tärkeää olisi, että kaikki osallistuisivat.

Tämän vuoksi julkisessa keskustelussa on tuotu esiin, että äänestysaktiivisuuden kasvu on hyvästä vain, jos äänestyspäätös perustuu punnittuun ja tietoon perustuvaan harkintaan. Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että, äänestäminen sisältää aina myös tunnetta äänestäjäryhmästä riippumatta. Tunteet ovat usein esillä myös silloin, kun ”väärä” puolue voittaa, tai kun ”väärä” kanta voittaa. Pään pyörittelyn sijaan on tärkeää analysoida, miksi näin tapahtuu ja mikä saa tavallisesti passiiviset kansalaiset aktivoitumaan.

 

Jussi Westinen

Jussi Westinen
Tutkija, VTT
e2